Metsää paloi Vanttilassa
Vanttilassa syttyi keskiviikkona iltapäivällä Rekikoskentien tuntumassa metsäpalo, joka ehti levitä hehtaarin kokoiselle alueelle ennen palokunnan saapumista paikalle. Paloauleen lähistöllä oli myös rakennuksia, mutta tuli ei päässyt uhkaamaan niitä. Palon havaitsi Rekisuontiellä liikkeellä ollut henkilö.
Palokunnat saivat tulessa olevan alueen rajattua noin tunnin kuluessa sammutustöiden alkamisesta ja viiden jälkeen tavoitetun Punkalaitumen VPK:n päällikön Kari Niemisen mukaan jälkisammutustyöt jatkuvat iltaan asti.
Paloa sammuttamassa Punkalaitumen VPK:n lisäksi oli Halkivahan VPK, Huittisten palolaitoksen sammutus- ja säiliöyksiköt sekä Vammalan ja Urjalan säiliöyksiköt.
