Myrskyvikojen selvitys jatkuu Sallilan verkossa

Tapaninpäivän myrsky katkoi sähköjä laajalta alueelta Sallilan verkossa. Erityisen ongelman aiheutti lisäksi se, että Sallilaa syöttävässä 110 kV alueverkossa oli ongelmia puiden kaaduttua johdoille. Tämä oli erittäin harmillista ja hidasti huomattavasti oman verkkomme vikojen selvittämistä. Nyt kaikilla edellä mainitulla 110 kV johdoilla on sähköt päällä.

 

Alastarolta etelään päin olevassa 20 kV verkossa on muutamaa johto-osuutta lukuun ottamatta sähköt päällä. Myös Huittisten-Vampulan suunnalla ollaan edetty sähköjen palauttamisessa 20 kV verkkoon. Virttaan kylän läheisyydessä on paljon puita linjoilla ja siellä tehdään parhaillaan raivaustöitä. Punkalaitumen ja Huittisten välillä on vikapartioita maastossa, koska Pärnänmaan ja Ylistenjärven suunnalla 20 kV verkossa ei ole sähköjä. Erityisen paljon puita on linjoilla myös Kanteenmaan suunnalla ja sielläkin työskennellään koko ajan. Alueen keskiosissa välillä Tammiainen-Vehkajärvi on 20 kV verkkoa vielä ilman sähköä.

 

Keskiviikon aikana olemme jo varsin pitkällä 20 kV verkon sähköjen palauttamisessa myös jakelualueen keskivaiheille. Keskeytysinfostamme selviää suurin piirtein, millä alueella on sähköttömiä muuntamoita. Keskeytysinfoon pääsee nettisivultamme www.sallila.fi.

 

Kun olemme saaneet kuntoon 20 kV verkon, ryhdymme selvittämään lukuisia pienjänniteverkon vikoja. Tämän hetkisen näkemyksen mukaan aloitamme paikallisten pienjännitevikojen korjauksen torstain aikana. Pienjänniteviat ovat hyvin paikallisia, mutta niiden korjausta ei ole mielekästä aloittaa ennen kuin 20 kV verkko on kunnossa.

 

Suuri osa Sallilan henkilökunnasta on ollut töissä tapaninpäivän aamuyöstä lähtien. Lisäksi on kutsuttu yhteistyökumppaneita mm. raivaamaan puustoa.

Toteutus: JPmedia