04.08.2011 Mölsä puhui saranavaiheesta, Rämö puolustaa itsenäisyyttä

Uudeksi kunnanjohtajaksi valittu Heidi Rämö maisteli punkalaitumelaista perinneherkkua, ohrankryynipuuroa yhdessä Kalevi Sillanpään, Oili Mölsän ja Sirpa Sillanpään kanssa museon salissa.

Punkalaitumen Päivää vietettiin sunnuntaina talonpoikaismuseo Yli-Kirralla. Puhujina juhlassa olivat kansanedustaja Martti Mölsä ja uudeksi kunnanjohtajaksi valittu Heidi Rämö. Molemmat uskoivat 372-vuotiaan kunnan mahdollisuuksiin mutta epävarmuuden pilviäkin kesäisellä taivaalla nähtiin.

Punkalaitumen Päivää on vuodesta 1954 lähtien vietetty heinäkuun viimeisenä sunnuntaina. Perinteiseen tapaan juhlallisuuksista on pitkälti vastannut paikallinen Museo- ja Kotiseutuyhdistys. Perinteeksi näyttää muodostuneen myös jo pitkään havaittu ilmiö siitä, että juhlaväen keskuudessa poissaolollaan loistavat kunnan johtavat viranhaltijat sekä valtaosa valtuutetuista ja kunnanhallituksen jäsenistä.


Kotiseutupäivän juhlivat museolle toivotti tervetulleeksi Punkalaitumen Museo- ja Kotiseutuyhdistyksen puheenjohtaja Kalevi Sillanpää.


– Me punkalaitumelaiset emme yleensä usko hyvän asiantilan säilyvän. ”Saas nähdä, mitä on tunnin päästä”, on tuttu lause. Vielä tällä hetkellä on seesteistä mutta näkyvissä on suuria muutoksia niin valtakunnallisesti kuin paikallisestikin, Sillanpää pohti.


Hän osoitti sanansa myös juhlapuhujina toimineille Heidi Rämölle ja Martti Mölsälle. – Teitä tullaan Punkalaitumella sekä seuraamaan että arvioimaan. Olemme antaneet teille valtakirjan ja nyt vetäydymme sivummalle ja toteamme: ”Koittakoon ny”.


Ohjelmaa juhlassa esittivät Emmi ja Ella Uusitalo. Emmi musisoi kanteleella ja Ella haitarilla. Juhlan juonsi Aki Mikkola.


Uhkakuvia ja vahvuuksia


Kansanedustaja Martti Mölsä käsitteli puheessaan Punkalaitumen kunnan tulevia epävarmuustekijöitä. Niistä merkittävimmäksi hän nosti hallitusohjelman sisällön.


– Punkalaitumen tulevaisuutta itsenäisenä kuntana on vaikeaa ennustaa, sillä sen verran synkkiä pilviä on taivaalla nähtävissä. Hallitusohjelmaan on kirjattu kasvukeskuksien ja työssäkäyntialueiden kehittäminen, kaikki tietävät, mitä se tarkoittaa. Valtionosuuksia leikataan tilapäisesti, käytännössä pysyvästi. Maaseutu ja kylätiet saattavat hiljentyä. Kuntia ilmeisesti yhdistetään kiihtyvällä vauhdilla. Pienet lukiot lopetetaan ja samoin käy terveysasemille. Yrityssektorilla leikkaukset näkyvät muun muassa investoinneissa, Mölsä maalaili.


Hänen mukaansa Punkalaitumella eletäänkin jälleen kerran saranavaihetta, jota termiä kirjailija Kaari Utrio käytti muutamia vuosia sitten Punkalaitumen Päivänä puhuessaan. – Elämme vaihetta, jossa historiankirjan sivu on kääntymässä, mutta ei ole kuitenkaan vielä kääntynyt. Emme voi ennustaa tulevaisuutta, mutta voimme vaikuttaa tulevaisuuteen – enemmän tai vähemmän. Se asia on sitten meistä päättäjistä kiinni. Uusi kunnanjohtaja on luvannut puolustaa ja kehittää itsenäistä kuntaamme.


Uhkakuvia mieluummin Mölsä puhui paikkakunnan mahdollisuuksista. – Punkalaitumella on runsaasti aktiivista yhdistystoimintaa, josta hyvänä esimerkkinä on tämä Museo- ja Kotiseutuyhdistys. Punkalaitumella on monipuolinen yrittäjäverkosto, mukaan lukien maatilayrittäjät. Rakentaminen Saunaojan kaava-alueella on edennyt yllättävän ripeästi. Uusi liikerakennuksen kaava toteutui poikkeuksellisen nopeasti ja pääväylän ilmettä on kohennettu purkamalla vanha Teboilin jakeluasema. Kuntalaiset ovat kiitettävästi korjanneet myös julkisivuja tien varrella. Vastaanottokeskuksen toiminta kunnan kiinteistössä on merkitävä tulolähde ja on toiminnallaan tuonut hyvää mainetta.

Rämöllä neljä teesiä


Punkalaitumen kunnanjohtajaksi juhannuksen jälkeen valittu Pirkanmaan liiton ohjelmajohtaja Heidi Rämö listasi puheessaan omat teesinsä siitä, miten Punkalaidun hänen johdollaan voi menestyä tulevaisuudessa. Neljä korostusta liittyvät kunnan elinvoimaisuuden lisäämiseen, perheisiin ja nuorisoon, ruokatuotantoon sekä kunnan tulojen kasvattamiseen.


Julkisen muun rahoituksen asiantuntijana Heidi Rämö uskoi löytävänsä niin yhdistysten, yrittäjien kuin kunnankin käyttöön uusia rahoituskanavia. Hän lupasi virkaan astuttuaan muun muassa jalkautua yrittäjien pariin kuuntelemaan heidän tarpeitaan ja pohtimaan yhdessä erilaisia rahoitusratkaisuja.


Erityisesti Rämö nosti esille perheille ja nuorille merkittävän Punkalaitumen lukion toiminnan jatkumiseen panostamisen. Hän näki mahdollisuuksia erityisesti kaksoitutkintojärjestelmässä. – Ammatillinen koulutus kiinnostaa nuoria ja sitä on tarjolla lähiympäristössä. Punkalaitumella on runsaasti osaamista maahanmuuttajataustaisista oppilaista. Tätä vahvuutta on mahdollisuus tarjota mm. ammattikouluille. Punkalaitumen vastaanottokeskus on merkittävä maakunnallinen osaamiskeskittymä.


Punkalaitumen kunnan itsenäisyyden puolesta Heidi Rämö lupasi taistella valtuuston tahdon mukaisesti. Kuntauudistuksen tarpeen Heidi Rämö näki koskettavan erityisesti suurkaupunkien ympäristöjä.


Tulevaisuuden suunnitelmistaan perheensä osalta Rämö paljasti sen verran, että asunto Tampereella on myytävänä ja uutta etsitään Punkalaitumelta. – Minä ja perheeni haluamme olla osa tätä yhteisöä. Tänne ollaan muuttamassa ja visusti. Vinkkejä otetaan vastaan, jos jollain on tupa myytävänä.

Toteutus: JPmedia