Syyni-ikäiset saivat ”tornilta” kehut
Majuri Veli Rajala ilmoitti kutsuntaikäiset nuoret everstiluutnantti Terho Mustoselle kunnantalolla. Vuoden 1993 ikäluokka käsitti Punkalaitumella 21 nuorta miestä.
– Hoikkia, pitkiä, reippaita nuoria miehiä ja vieläpä lukutaitoisia, kehui majuri Veli Rajala punkalaitumelaisia nuorukaisia kutsunnoissa viime viikon tiistaina. Punkalaidun oli hänen mukaansa ensimmäinen kunta, jossa kutsunnat pääsivät alkamaan ajallaan.
Puolustusvoimien joukkojen koulutukseen tarkastettiin tällä kertaa vuonna 1993 syntynyt ikäluokka. Pirkanmaan aluetoimiston järjestämään tilaisuuteen osallistui 21 punkalaitumelaista nuorta.
Kutsunnoissa Puolustusvoimien tehtävistä ja asevelvollisuudesta kertoi aluetoimiston päällikkö, everstiluutnantti Terho Mustonen. Hän muistutti nuoria asevelvollisuuden olevan perustuslaillinen velvollisuus jokaiselle suomalaiselle.
Mustonen otti myös kantaa Puolustusvoimien nykytilaan. – Olemmeko iskukykyisiä ja uskottavia? Se on hyvä kysymys ja sitä mitataan joka päivä mm. kansainvälisissä operaatioissa, joihin otamme osaa. Tähän asti tulokset ovat olleet hyviä. Reserviläistaustaiset joukot ovat toimineet palkka-armeijaa tehokkaammin.
– Asevelvollinen armeija on Suomelle kustannustehokkain järjestelmä. Ammattiarmeija olisi kallis, eikä se olisi riittävän tehokas koko maan puolustamiseen, Mustonen painotti.
Puolustusvoimissa odotetaankin jännitykselle poliittisten päättäjien linjauksia. – Mikä on tulevaisuudessa esimerkiksi sodanajan kokoonpano? Tällä hetkellä se on 350 000 miestä mutta 250 000:kin on puhuttu.
Valinnan varaa on
Kutsuntoihin osallistuneet nuoret aloittavat asepalveluksensa ensisijaisesti vuoden 2013 ensimmäisessä saapumiserässä. Terho Mustosen mukaan tarjolla on myös muita ajankohtia.
– Pyrimme ottamaan nuoren omat toiveet huomioon. Mahdollista palvelukseen astuminen on jo heti ensi tammikuussa.
Kutsuntoihin tervehdyksen toivat Punkalaitumen kunta edustajanaan valtuuston I varapj. Outi Uusi-Kouvo, pastori Veli-Matti Karo seurakunnasta sekä sotiemme veteraanit Kauko Kivikoski ja Lauri Välimaa.
