09.02.2012 Vauvarahaa jo kymmenettä kertaa

Punkalaitumen kunnan lahjoittamaa vauvarahaa on jaettu vuodesta 2002 lähtien. Nyt sen sai 19 viime vuoden vauvaperhettä.

Viime vuonna syntyneille punkalaitumelaisille vauvoille ja heidän vanhemmilleen jaettiin jälleen viime tiistaina kunnan myöntämää vauvarahaa. Punkalaitumen kunta on antanut lapsiperheille kädenojennuksensa jo vuodesta 2002 lähtien.

– Vauvaraha on osoitus siitä, että kunta haluaa olla mukana tulevaisuuden tekijöissä. Te olette kunnalle tärkeitä, teissä on tulevaisuus, viestitti vauvaperheet tervetulleeksi toivottanut kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Poutala.


Poutala toivotti vauvoille ja heidän vanhemmilleen onnea ja menestystä. – Lapsen kasvatus on vaativaa puuhaa, raskastakin. Tukiverkkoa ympärillä kannattaa myös käyttää apuna.


Punkalaitumella syntyi viime vuonna 19 lasta. Vauvarahan yhdessä Poutalan kanssa jakanut kunnanjohtaja Heidi Rämö esitti toiveen, että kuluvana vuonna viime vuoden vauvamäärä ylitettäisiin reippaasti. Hän oli toiveikas kunnan väkiluvun kehityksestä uusien väestöennusteiden valossa.


– Tuorein väestö- ja oppilasmääräennuste seuraavalle 20 vuodelle näyttäisi, että alle 15-vuotiaita olisi ikäluokittain ainoastaan viisi lasta nykyistä vähemmän. Se ei kuulosta ollenkaan huonolta, kertoi Rämö.


Hän lupasi itse sitoutua auttamaan nuoria perheitä kunnassa ja toivoi myös vauvarahatilaisuuden kehittyvän tulevaisuudessa. – En halua, että täällä ”pönötetään”, siksi luenkin nyt runon, Rämö naurahti.


Päivähoidonjohtaja Pirkko-Liisa Henttinen esitteli kakkukahvien lomassa kunnan lapsiperheille tarjoamia palveluja ja jakoi kullekin perheelle kunnan perhepalveluoppaan.


Punkalaitumen kunnan jakama vauvaraha on vuodesta 2002 lähtien ollut 300 euroa. Se jaetaan neljänä 75 euron lahjakorttina, jotka voi käyttää paikallisissa yrityksissä.

Toteutus: JPmedia