09.06.2011 Uusittu Vartiola yllättää remontinkin keskellä
Jukka Uusi-Kouvo ja Paavo Hällfors suunnittelivat Vartiolan korjaustöiden jatkoa talonmiehen asuntoon kunnostettavassa ravintolatilassa. Ravintolasta tulee näkymä sekä tanssisaliin että elokuvanäytöksiä varten aikoinaan rakennettuun projektorihuoneeseen.
Kalusteistaan riisuttu keittiö, uusittu salin valaistus ja ilmanvaihto, talonmiehen asunnosta syntyvä ravintola, tukittuja ovia ja avattuja ikkunan reikiä, siinä remontin alla olevan seurantalo Vartiolan nykytilanne. Remontin keskeltä kuultaa kuitenkin läpi se tosiasia, että ”uusi” Vartiola tulee vielä yllättämään monet. Myönteisesti.
– Aikataulussa ollaan, pelkistää Vartiolan remonttihanketta rakennuksen omistavan MTK-Punkalaitumen puolesta vetävä Jukka Uusi-Kouvo. – Nyt on keskitytty salikerrokseen sekä yläkerran ravintolaan. Kellarin remontti toteutetaan niiden jälkeen.
Vartiolan sisätiloissa on tehty paljon korjauksia. Aulan katto on uusittu, samoin valaistus ja ilmanvaihto. Uuden ilmanvaihtolaitteen vuoksi katolla olevaa torniakin jouduttiin korottamaan. Keittiöstä on purettu leivinuuni ja se odottelee tyhjillään uusia kaapistoja.
– Purkutyöt tehtiin talkoilla kevättalvella. Keittiön leivinuunia ei ainakaan oltu16 pula-ajalla tehty. Sen purkaminen vaati työtä, Uusi-Kouvo kertoo. Lähiaikoina talkoomiehet käyvät vielä Vartiolan tuulikaapin kimppuun, myös maan alle kaivettu öljysäiliö poistetaan.
Kasvojen kohotuksen mielenkiintoisin kohden on etenkin Vartiolan yläkertaan entiseen talonmiehen asuntoon tuleva ravintola. Sen tieltä on purettu seiniä ja tehty mm. näköyhteys tanssisaliin. Ikkunoiden kautta ravintolassa kävijät voivat kurkistaa myös Vartiolan elokuvakoneen käyttöhuoneeseen.
Rakennustöitä toteuttaa paraikaa Rakennusliike Paavo Hällfors. LVI- ja sähkötyöt teki LVI-Tapioharju.
– On tämä rakennukselle melkoinen kasvojen kohotus. Ilman tätä se olisi rapistunut hiljalleen paikoilleen, miettii Jukka Uusi-Kouvo.
Ympäristökin muuttuu
Jos Vartiolan sisällä on meneillään melkoiset muutostyöt, tulee rakennuksen ympäristökin kokemaan suuren muutoksen. – Rakennuksen ympäriltä kaadetaan kaikki suuret kuuset ja mm. koko ns. pururadan mäki. Näin saadaan lisää paikoitustilaa, kertoo Uusi-Kouvo.
Lauttakyläntien puoleista rinnettä perataan myös niin, että rakennus saadaan näkyviin samalla lailla, kuin se vanhojen valokuvien mukaan on kylämaisemassa ollut.
Rakennuksen ulkokuorta on myös tarkoitus ehostaa maalaamalla ja lahonneet vuorilaudat vaihtamalla. – Tätä varten haetaan avustusta Museovirastolta, Uusi-Kouvo sanoo.
Tukkitalkoot syksyllä
Vartiolan korjaushanketta rahoittaa Pirkanmaan ELY-keskus Joutsenten Reitti ry:n kautta. Tai rahoittaa ja rahoittaa, Uusi-Kouvon mukaan keskuksesta ei vielä ole saatu yhtään maksatuspäätöstä.
Hankkeen kustannusarvio on 115.000 euroa ja osaa rahoituksesta MTK-Punkalaidun kerää järjestämällä syksyllä tukkitalkoot.
– Otamme vastaan tukkeja, jotka myymme eteenpäin ja näin saamme rahoitusta remontille. Halukkaat voivat jo nyt ottaa yhteyttä Sami Ali-Rantalaan (p. 050-5284805), Timo Suonpäähän (p. 0400-95745), Hannu Uusitaloon (p. 0400-865206) ja allekirjoittaneeseen (p. 050-5651987), Uusi-Kouvo vinkkaa.
Hän muistuttaa, että vaikka MTK rakennuksen omistaakin, on kyse koko pitäjän hankkeesta. – Kun Vartiola on meidän ”käsiimme” jäänyt, on huolta pidettävä. Ei sitä voi tähänkään jättää mädäntymään. Hankkeen tarkoitus on pelastaa rakennus, ja meidän pitää siinä kohtaa kantaa vastuumme.
Avajaistanssit lokakuussa
Vartiolan remontin valmistuttua MTK-Punkalaidun ryhtyy järjestämään siellä talvitansseja perjantaisin. Avajaistansseja vietetään 7. lokakuuta. – Sen jälkeen tanssitaan joka perjantai vapun tienoille, kertoo Jukka Uusi-Kouvo.
Hänellä on vahva usko talvisen tanssipaikan suosioon. – Talvipaikoista on puute. Me pääsemme lokakuussa vielä aloittamaan ”hyvän sään aikana”.
