Kunnanjohtaja hakuun
Punkalaitumen kunta pyrkii löytämään uuden kunnanjohtajan vielä ennen kesälomia. Asiaa käsitellyt kunnanhallitus päätti julistaa viran haettavaksi 30.5. klo 15 mennessä.
Hallitus valitsi myös uuden johtajan rekrytointia valmistelevan työryhmän, johon kuuluvat valtuuston puheenjohtajisto, kunnanhallitus sekä sihteerinä kunnansihteeri. Rekrytoinnissa käytetään konsulttiapuna PD Personel Development Oy:tä.
Avoimesta virasta ilmoitetaan Suomen Kunnat – lehden verkkosivuilla, KuntaRekry-sivustolla, työvoimahallinnon avoimissa työpaikoissa, kunnan kotisivuilla, Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä, Turun Sanomissa ja Satakunnan Kansassa.
Monipuolinen tehtäväkenttä tarjolla
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Poutala (kok) toteaa luottamushenkilöiden ehtineen jo käydä keskusteluja siitä, millaista kunnanjohtajaa Punkalaitumelle ollaan hakemassa Hämeenkyröön siirtyvän Antero Aleniuksen jälkeen.
– Etsimme henkilöä, jolla on yhteistyökykyä, luovuutta, henkilöstöjohtamistaitoja sekä kunnallishallinnon tuntemusta. Tiettyä ”pelisilmää” vaaditaan myös paikallisten mahdollisuuksien ja hankkeiden eteenpäin viemiseksi, Poutala luettelee.
Hänen mukaansa uuden kunnanjohtajan virkaan astumista helpottaa se, että kunnassa on tehtynä tai tekeillä mm. sote-uudistuksen vaatimat päätökset. – Muutenkin kunnan asiat ovat hyvällä mallilla. Talous on kohtuullisessa kunnossa ja paikkakunnalla on monia hyviä hankkeita meneillään, jotka lisäävät pitäjän elinvoimaisuutta ja tunnettuuutta.
– Tarjolla on monipuolinen tehtäväkenttä, miksei ponnahduslautakin, jota ei voi hoitaa pelkästään virastoaikana, Ari Poutala luonnehtii.
