14.7.2011 Kansanlaulukirkko Vehkajärven maisemissa
Seurakunnan leirimajalla pidettyyn kansanlaulukirkkoon osallistui yli 50 henkeä.
Punkalaitumen seurakunta järjesti 26.6. kansanlaulukirkon seurakunnan leirimajalla. Sunnuntaisen jumalanpalveluksen korvaavia kansanlaulumessuja on järjestetty ennenkin.
Kansanlaulumessussa laulettiin vanhoihin tuttuihin kansanlaulusävelmiin uudelleen sanoitettuja kappaleita. Alttaripalveluksen toimitti Veli-Matti Karo, lauluja säesti Anni Uusi-Kuitti. Tilaisuuteen osallistui yli viisikymmentä henkilöä.
– Tulin tänne kesäisen olon ja kansanlaulujen vuoksi, olen ollut ennenkin laulamassa kansanlauluja. Olisi ollut vielä mukavampaa, jos tilaisuus olisi ollut luonnonhelmassa, kertoo Aulikki Nummelin.
Tilaisuuteen saapui laulajia jopa Ruotsista ja Kanadasta saakka.
– Kun käyn Punkalaitumella, käyn myös kirkossa. Hyvä ystäväni pyysi minua viettämään perinteistä juhannusta kakkoineen ja kansanlauluineen, kertoo Ruotsissa vakituisesti asuva Ulla Lindström.
Suomeen kesänviettoon saapunutta Maire Paltanen ei ollut ennen käynyt kansanlaulumessussa.
– Olen asunut Kanadassa hieman yli kolmekymmentä vuotta, siellä ei tällaisia järjestetä. Pidin tilaisuudesta valtavasti, kansanlauluja on mukava laulaa, sanoo Maire Paltanen.
