15.12.2011 Punkalaidun turvaa itsenäisyyttä rakennemuutoksella
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Ari Poutala ja kunnanjohtaja Heidi Rämö esittelivät ensimmäisen Rämön komennossa laaditun talousarvioesityksen. Siinä kunnan nykyisiin rakenteisiin puututaan joka toimialalla tavoitteena säilyttää Punkalaidun vahvana peruskuntana tulevaisuudessakin.
Punkalaitumella paneudutaan ensi vuoden aikana todenteolla kunnan rakenteiden toimintaan. Kunnanhallitus käsitteli viime viikolla 137 771 euroa alijäämäiseksi laaditun talousarvioesityksen. – Jotta Punkalaidun voi jatkossakin olla itsenäinen, on rakennemuutos tehtävä, sanoo kunnanjohtaja Heidi Rämö.
Rämö kuvaa ensi vuoden talousarviota lauseelle ”Rakennemuutoksen kautta kestävään kuntatalouteen”. – Kyse ei ole mistään leikkausbudjetista tai kuntauudistuksen ennakoinnista, vaan siitä, että jatkossakin Punkalaidun jatkaa peruskuntana.
Rakennemuutoksia toteutetaan kunnassa ensi vuonna kaikilla toimialoilla. Päivittäisissä toiminnoissa otetaan sähköiset toimintatavat entistä tehokkaammin käyttöön, myös kuntalaisia hyödyttävään laajakaistaan investoidaan.
Kunnan väestökehitykseen vaikutetaan investoimalla Saunaojan asuntoalueeseen, jossa myytävänä on yhä 17 tonttia. – Nuorten perheiden houkuttelu paikkakunnalle on tärkeässä roolissa. Tämä tarkoittaa samalla panostamista yrittäjyyteen ja työpaikkoihin. Ensi kesän TV-sarjaa hyödynnetään tämän tavoitteen saavuttamiseksi, kertoo Heidi Rämö.
Sivistystoimi suurimmaksi
Ensi vuonna sivistystoimi on kunnan suurin toimiala. Sen rakenteisiin tullaan Heidi Rämön mukaan kiinnittämään erityistä huomiota. – Yhteiskoulun ja lukion tilojen remontoinnin suunnittelu käynnistetään. Tällä hetkellä vauhti on kyllä kova mutta välineet vanhoja. Samalla lukiota profiloidaan selkeämmin kansainvälisyys huomioiden. Lukion toimintaa turvataan myös yhteistyössä Sastamalan seudun koulutuskuntayhtymän kanssa selvittämällä toisen asteen koulutuksen yhteistyömahdollisuuksia.
– Kyläkouluja ei olla lakkauttamassa, päinvastoin. Ne ovat vahvuus nuorten perheiden houkuttelussa. Kyläkoulujenkin tulee kuitenkin profiloitua selkeämmin. Kyse on niiden säilyttämisessä on arvovalinnasta, ei välttämättä taloudellisesti kannattavimmasta ratkaisusta, Rämö kuvailee.
Päivähoito siirtyy vuoden alusta sivistystoimen alaisuuteen. Sen rakenteita pohditaan päiväkodin toimintojen ja ryhmiksen osalta.
Teknisen toimen osalta otetaan ensi vuonna käyttöön sisäinen vuokrajärjestelmä, samalla maksuja ja taksoja määritellään uudelleen. Suurempi kuvio on kunnan omistamien kiinteistöyhtiöiden fuusioinnin selvittäminen.
Sairaanhoitopiiri vaihtoon?
Punkalaidun siirtyy vuoden alusta sosiaali- ja terveydenhuollossa Sastamalan johtamaan isäntäkuntamalliin, jolle on annettu nimi Sotesi. – Tämä tarkoittaa, että perusturva on kunnassa ensi vuonna saattohoidossa. Uusi järjestelmä ja Saspen purkaminen rasittaa talousarviota jonkin verran, kertoo Heidi Rämö.
Sotesi tulee sitomaan Punkalaitumen kunnan terveydenhuoltolain määräämissä tehtävissä Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin siinä määrin, että Heidi Rämö kertoo esityksen sairaanhoitopiirin vaihdosta Varsinais-Suomesta Pirkanmaalle tulevan ensi vuoden aikana.
– Sotesin kautta tulee mekanismi Pirkanmaalle. Jos kunta edelleen jatkaa toisen sairaanhoitopiirin jäsenenä, olemme aivan kädettömiä itseämme koskevassa päätöksenteossa Pirkanmaalla. Meille jää vain maksumiehen asema, Rämö kuvailee.
Rämö korostaa, ettei sairaanhoitopiirin vaihto muuta kuntalaisten kannalta nykyistä järjestelmää. – Olemassa olevat hoitosuhteet Varsinais-Suomeen säilyvät ja samat palvelut ovat käytettävissä.
Talouden tunnusluvut
Punkalaitumen ensi vuoden talousarviossa toimintatuottoja on reilut 5 miljoonaa euroa, toimintakulut ovat 23,2 miljoonaa. Verotulot ja valtionosuudet tuovat yhteensä 18,7 miljoonaa.
Vuosikate jää talousarviossa 445 879 euroa ylijäämäiseksi mutta ei kata poistoja. Talousarvion loppusumma jääkin 137 771 euroa alijäämäiseksi.
Lainaa kunta ottaa lisää 191 250 euroa, mikä tekee 719 euroa/asukas. Lainoilla katetaan suunniteltuja investointeja Saunaojalle sekä vesi- ja viemäriverkkoon ja lukion remonttiin, joihin rahoitusta tullaan hakemaan myös ulkopuolisista avustuksista.
