17.11.2011 Haukan peijaisissa maistui hirvi ja peura
Metsästysseura Haukan peijaisissa maanomistajat ja seuran jäsenet pääsivät maistelemaan hirven ja peuran lihaa notkuvan pitopöydän antimia.
Viime lauantaina sai lähemmäs 250 maanomistajaa ja metsästysseuralaista nauttia hirven- ja peuranlihasta valmistetuista herkuista Metsästysseura Haukan peijaisissa Juhlatalo Vartiolassa.
Peijaispöydässä oli tarjolla hirveä ja peuraa palveina, kinkkuna ja leikkeleinä. Lihapullat olivat ehtaa hirveä, valkosipulimakkara puolestaan täyttä peuraa. Maistuvan pöydän antimet oli valmistanut Kahvila-Ravintola Jessica.
Vieraat peijaispöydän ääreen toivotti tervetulleeksi seuran varapuheenjohtaja Tuomas Vähä-Jaakkola. – Metsästysseuratoiminta on muutakin kuin vain metsästämistä. Seura tuo toiminnallaan yhteisöllisyyttä alueelle. Olemme esimerkiksi lahjoittaneet riistakameran Pohjoisseudun koulun käyttöön sekä television vanhustentaloille.
Vähä-Jaakkola on saanut kokea myös olevansa osa paikallistuntemuksen ja –historian siirtoketjua toimiessaan metsästysseurassa. – Kun olin lähdössä ensimmäiseen hirvipassiin sain ohjeeksi ”kulkea sahauspaikan jälkeen tulevaa tienmaata pitkin suulille saakka ja kääntyä siitä” kohti passipaikkaa. Etsiskelin paikkaa hikipäässä metsässä, mutta en osunut yhdellekään ohjeen maamerkeistä. No, jahti sujui hyvin ja hirvi saatiin, vaikken lopultakaan siis löytänyt paikkaan, jossa minun piti olla. Kun nuotiopaikalla kyselin, että missä menin vikaan, selvisi, että sahauspaikkaa ei ole käytetty 30 vuoteen, tiemaalla kasvoi ensiharvennuskuntoista mäntymetsää ja että suulillekin oli tapahtunut jotain jo ajat sitten. Minulle tässä kokemuksessa siirtyi kuitenkin aimo annos paikallistuntemusta ja –historiaa. Toivottavasti saan olla itse nuotiolla 40 vuoden päästä kertomassa samanlaisia tarinoita.
Metsästysseura Haukalla on vuokralla metsästysmaita Punkalaitumella ja Urjalassa yli 250 maanomistajalta noin 9500 hehtaarin verran. Alueella on vahva peurakanta. Tällä kaudella metsästysseuralla on lupa kaataa 100 isoa peuraa ja 200 peuranvasaa.
– Saamme peurat kaadettua helposti, kunhan vain tulee pakkaskelit, kanta on niin runsas, sanoo Haukan puheenjohtaja Paavo Koliseva.
Vahvan peurakannan lisäksi Haukan alueella ovat ilvekset lisääntyneet runsaasti. – Ilveskanta on vahvistunut, sillä myös pentueita on nähty, totesi Koliseva.
Illan ohjelmassa kolmannen polven haukkalainen Jussi Ahvenus esitti muun muassa Juice Leskisen kappaleita sekä kertoili muistojaan Kivisenojan kulmilta. – Koska Niilo-pappa oli Metsästysseura Haukan perustajajäseniä ja innokas metsämies, liittyy lapsuuteeni erilaisia metsästystarinoita. Vanhemmalla iällään Niilo-pappalla oli kaihi molemmissa silmissä eikä hän oikein kuullutkaan. Silloin pääsin pappan mukaan metsälle silmiksi ja korviksi.. Muistan kerrankin, kun pappa istui puutarhatuolissa aseen kanssa ja paikalle loikki jänis. Pappa kysyi minulta, että kumpi se on: koira vai jänis? Kun totesin, että jänis on, pappa ampui sen lonkalta, puutarhatuolissa istuen. Jänis menetti henkensä, mutta ei siitä paljon paistiksi jäänyt.
Punkalaitumelainen murrerunoilija Leena Männistö luki kaksi kirjoittamaansa runoa: Vartoos ny ja Mettämiäs. Mettämiäs-runon hän oli kirjoittanut edellisiltana peijaisia varten.
Illan ohjelman kulkua johdatteli toisenpolven haukkalainen Pauli Ahvenus.
