20.10.2011 Turhaan ette tänne tulleet, suotta ette saapuneet
Seurakunnan Bändin ja lauluryhmä ViisVeisaan esiintyminen toi ehtoollisen nauttimiseen tavanomaisesta poikkeavan tunnelman.
Punkalaitumen kirkossa järjestettiin viime sunnuntaina musiikillinen iltamessu. – Halusimme järjestää oman Tuomas-messun tapaisen iltamessun, jossa lauletaan niin tuttuja kuin uusiakin lauluja ja jossa ehtoollinen on pääosassa, kertoo tilaisuuden ideoija kanttori Eeva-Liisa Isosaari.
– Tällainen iltamessu järjestettiin nyt ensimmäistä kertaa, mutta tarkoituksenamme on, että tulevaisuudessa tämä voitaisiin järjestää 2–3 kertaa vuodessa. Seuraava musiikillinen iltamessu järjestettäneen ensi vuoden alkupuoliskolla, Isosaari toteaa.
Illalla järjestettävä messu on mukava vaihtoehto niille, jotka eivät koe perinteistä sunnuntaiaamun messua omakseen. Musiikillisen iltamessun järjestämisen mahdollisti ViisVeisaa-lauluryhmä sekä seurakunnan Bändi, jossa pianoa soitti ja musiikin johdosta vastasi Isosaari, rummuissa oli Mikko Huuskonen ja kitaraa soitti Teuvo Aaltonen.
– Ihanaa, että ViisVeisaa-lauluryhmä vastasi esilaulusta ja sain itse keskittyä pelkästään soittamaan, iloitsee Isosaari.
Rummut loivat tunnelmaa
Tilaisuus noudatti pitkälti tavallisen messun kaavaa, mutta esilauluryhmä, piano, kitara ja rummut loivat omanlaisensa, mukavan ja kauniin, lisän. Kovin usein, jos koskaan, Punkalaitumen kirkossa ei ole nautittu ehtoollista rumpujen tahdittamana.
Niin kuin aluksi kulkueen kävellessä laulettiin, turhaan eivät ihmiset kirkkoon saapuneet. Kirkko tarjosi seurakuntalaisilleen viikon päätteksi mahdollisuuden nauttia rauhallisesta hetkestä syyssateen tehdessä vesivanoja ikkunoihin.
