23.06.2011 Kansallispuku kuuluu juhlaan ja juhannukseen
Liisa Heikkilä, Erja Lakkonen, Maija Ali-Rantala ja Hilkka Heikkilä esittelevät koreita kansallispukuja. Puvut vasemmalta Kuortane, Teuva, Punkalaidun ja Tuuteri.
Juhannus tuo mieleen koivun tuoksun ja juhannuskokon, jonne keskikesän juhlaa kokoonnuttiin viettämään kansallispuvuissa. Järven rannalla kesäyön juhannustansseissakin koreita pukuja näkyi, samoin juhannuspäivän kyläreissuilla.
Jalasjoen Nuorisoseurassa kansallispukujen arvokasta perinnettä ollaan herättelemässä perjantaina 8.7. järjestettävissä vanhanajan iltamissa. Niissäkin kansallispuvuilla oli menneinä vuosina merkittävä rooli.
Idea iltamista sai alkunsa hauskalla tavalla. – Sain äidiltäni Teuvan pitäjänpuvun ja mietin, miten tätä hienoa pukua voisi esitellä. Siitä ajatus lähti, kertoo Erja Lakkonen.
– Ja valtavasti on innostuttu, vahvistavat myös Hilkka Heikkilä, Raili Mahlamäki ja Anja Jonkka.
Naiset toivovat kansallispukujen käytön lisääntyvän, sillä ne sopivat kaikkiin juhlatilaisuuksiin. – Kyllä se juhlissa joka kerta herättää huomiota ja moni sitä tulee hypistelemään, joskus jopa miehetkin, Anja Jonkka naurahtaa.
Iltamissa on monenlaisen perinteisen iltamaohjelman lisäksi esillä kansallispukuja, joista Raili Mahlamäki kertoo yleisölle. Esillä on myös valokuvanäyttely seuran toiminnasta ja kansallispuvuista.
Vanhan tavan mukaan iltamat päättyvät puolentoista tunnin tansseihin. – Sillä, että tanssit kestivät juuri tuon ajan, kierrettiin aikanaan huviveroa, naiset naurahtavat.
Iltamia suunnitellaan Jalasjoen Ns-talolla 30.6. klo 18, jolloin halukkaat voivat lähteä keskustelemaan tilaisuudesta.
Punkalaitumellakin oma
Kansallispuvut nousivat Suomessa suureen suosioon 1930-luvulla. – Ensimmäisen kerran kansallispuvuista alettiin puhua 1800-luvun alussa kansallisen tietoisuuden lisääntyessä. Silloin tosin käytettiin sanaa kansanpuku, kertoo kansallispukujen historiaan perehtynyt Raili Mahlamäki.
1930-luvulla kansallispukuja alettiin virallistaa ja silloin, vuonna 1936, myös Punkalaidun sai oman pitäjänpuvun.
Punkalaitumen puvussa hame on satakuntalaiseen tapaan punapohjainen ja flammuraitainen, myös liivi on punainen. Valkoisessa esiliinassa on punaisia kuvioraitoja. Vyötärölle sidottu tasku on sininen ja reunustettu keltaisella silkkinauhalla. Rauman pitsiä olevan tykkimyssyn punainen koppa on kirjottu erivärisin koristepistoin. Pukuun kuuluva koru on hopealevyistä vitjoin koottu kaulaketju.
Kansallispuvun käyttö ei ole kuitenkaan sidottu asuinkuntaan. – Kukin voi seurata omia mieltymyksiään. Voi valita oman pitäjän tai maakunnan, tai vaikka omien esivanhempiensa kotiseutujen puvun, Raili Mahlamäki vahvistaa.
Pukujen ulkonäkö vaihtelee Suomessa itä–länsi-akselilla. – Kymijoessa on veteen piirretty viiva. Länsi-Suomessa puvut ovat saaneet vaikutteita Ruotsista ja Virosta, idässä on vaikutuksia slaavilaisuudesta. Karjalan kannaksella Sakkolan, Kaukolan ja Tuuterin pitäjien puvuissa tämä näkyy puhtaimmillaan runsaana kirjailuna, Mahlamäki tietää.
Muodissa sotien jälkeen
Toisen kerran kansallispuvut nousivat suosioon sotien jälkeen. Tuolloin mm. Jalasjoen Nuorisoseura järjesti kansallispukujen kutomiskursseja. – Nuorisoseurantalo oli vielä silloin 40–50-lukujen taitteessa keskeneräinen, niinpä pukuja kudottiin taloissa. Kangaspuita oli ainakin Yli-Viikarilla, Tuomolassa, Ylösmäessä ja Jonkan pytingissä, muistelevat Raili Mahlamäki ja Anja Jonkka.
– Ensimmäisen kurssin pukunäyttely olikin sitten jo valmistuneessa ns-talossa. Nuorisoseura on näin noudattanut aatettaan kansan valistamisesta henkisin ja aineellisin taidoin, Mahlamäki sanoo.
Vielä 1970–80-lukujen taitteessa Kansalaisopisto järjesti kutomiskurssin mutta sen jälkeen pukuja ei ole aktiivisesti valmistettu. Mahlamäki huomauttaa tosin, että monet taitavat naiset ovat itselleen kansallispuvun valmistaneet. – Perusteellisimmat taitajat ovat aloittaneet kutomalla kankaatkin pukuihinsa.