25.08.2011 Palveleva Punkalaidun esittäytyi messuilla

Palveleva Punkalaidun -messujen yleisölle syksyn muotia esitteli Vartiolassa mm. Oili Mölsä.

Remontoidun Vartiolan sali täyttyi messuvieraista punkalaitumelaisten yritysten ja yhdistysten esitellessä toimintaansa Palveleva Punkalaidun -messuilla viime sunnuntaina. Punkalaitumen Yrittäjien toista kertaa järjestämä tapahtuma oli niin esittelijöiden kuin vieraidenkin mukaan onnistunut.

Palveleva Punkalaidun -messuille ilmoittautui viitisentoista näytteille asettajaa. Kansa kuuli kutsun ja erityisesti iltapäivällä Birgitta Vanha-Kuitin järjestämä Katariinan muotinäytös vaikutti erittäin suositulta.


Syksyn vaatemallistoa näytöksessä esittelivät paikalliset ”mannekiinit” Oili Mölsä, Raija Heikkilä, Tapani Henttinen, Henriikka Varpula ja Elias Pihlajamaa.


Muotinäytöksessä esitellyt laukut edustivat paikallista suunnittelua. Uniikit laukut olivat Ilona Simulan, tuotemerkillä Ilona Amanda, tekemiä. Turun ammattikorkeakoulussa muotoilualan opinnot aloittava Ilona kertoi opintojen jälkeen myös käsityöalan yrittäjyyden kiinnostavan.


Punkalaitumen Mieskuoro oli messuilla myös esittelemässä toimintaansa ja ilahdutti yleisöä laulullaan. Oriniemen Marttojen arvonnassa voitti Olavi Suonpää.


Palvelut säilyvät, kun niitä käytetään


Messujen teeman mukaisesti päivän aikana pohdittiin myös yrittäjyyttä ja sen edellytyksiä Punkalaitumella. Tapahtuman järjestäneen Punkalaitumen Yrittäjät ry:n puheenjohtaja, kansanedustaja Martti Mölsä totesi nyt elettävän mielenkiintoisia aikoja.


– Punkalaitumen on pyrittävä säilyttämään palveluvarustuksensa ja se tarkoittaa sitä, että olemassa olevia palveluita tulee käyttää. Toivottavasti Pourun uusi kauppa pitää elintarvikeostokset paremmin paikkakunnalla ja sitä kautta vilkastuttaa muutakin yritystoimintaa, pohtii Martti Mölsä.


Messuvieraiden joukossa olivat mm. Irja Varpula ja Tuula Naskali. Kaksikko piti messuja onnistuneina. – Monipuolisesti on asioita esillä ja moni tulee varmaan paikalle katsomaan remontoitua Vartiolaakin ihan uteliaisuuttaan.


Paikallisiin palveluihin Irja ja Tuula olivat tyytyväisiä. – Ei täältä puutu kuin kenkäkauppa. R-kioskin lopettaminen on tietysti kylälle ikävä asia, vaikka se ei meihin vaikutakaan. Sääli tyhjäksi jääviä liiketiloja.


Tutuksi tuleminen edistää liiketoimintaa


Omien yritystensä tekstiilituotteita messuilla esittelivät mm. Laura Jonkka ja Tanja Rautava. He olivat tyytyväisiä messujen antiin. – Erittäin positiivinen tapahtuma, yllättävän paljon väkeä, joka on vieläpä aidosti kiinnostunutta.


Laura ja Tanja ovat yrittäjinä vielä melko ”tuoreita”. Lauran yritys on toiminut Sadonmaassa vuoden, Tanja on markkinoinut lastenvaatteita kolmisen vuotta. – Sen olemme huomanneet, että paikkakunnalla tutuksi tuleminen helpottaa liiketoimintaa. Tuttua yrittäjää on helppo lähestyä.


– Punkalaidun on vaatealan yrittäjälle ihan hyvä paikka, täällä kun alan yrityksiä ei ole runsaasti, tuumii Tanja. – Omassa yrityksessäni tuotteiden kysyntä on ollut suurempaa, mitä odotin, komppaa Laura.

Toteutus: JPmedia