26.05.2011 Yrittäjien yhteistyö kantaa hedelmää
Mallu ja Jouko Saarinen kiittelevät punkalaitumelaisia yrittäjiä yhteistyöstä, joka on selvästi tuonut lisää näkyvyyttä myös matkailuelinkeinoon.
Punkalaitumella vietettiin viime viikonloppuna matkailukauden avajaisia. Viime kesänä alkanut matkailuyrittäjien yhteistyö saa jatkoa tänäkin kesänä, ja yrittäjät uskovat kävijämäärien nousevan viime vuodesta.
Viime lauantaina monet matkailuyritykset- ja kohteet tarjosivat mahdollisuuden tutustua tarjoamiinsa palveluihin. Avointen ovien päivää vietettiin Kesälaitumen Golfissa, Koulutintti Oy:ssa, Maatilamajoitus Saarisella, Myllypirtillä sekä talonpoikaismuseo Yli-Kirralla.
Maatilamajoitus Saarinen tarjoaa majoitus- ja kokouspalveluja ryhmille. Yksi heidän vetonaulansa on aito vanhan ajan savusauna. Päätyönä Mallu ja Jouko Saarisella on kuitenkin Nikken-liiketoiminta.
Vaikka suurin osa Maatilamajoitus Saarisen asiakkaista tulee Punkalaitumen ulkopuolelta, Mallu Saarinen kokee, että myös tavalliset punkalaitumelaiset voivat hyötyä paikkakunnan matkailuyritysten tarjoamista palveluista.
– Me tarjoamme tiloja myös erilaisten juhlien, kuten syntymäpäivien, viettoon. Esimerkiksi hääpari voi varata meiltä savusaunan ja savusaunalla olevan kamarin hääyökseen, kertoo Mallu Saarinen erilaisista mahdollisuuksista.
Saariset kokevat, että viime kesänä aloitettu yhteistyö punkalaitumelaisten matkailuyrittäjien kanssa toi lisää näkyvyyttä ja asiakkaita heillekin.
– Asiakaspohjan meillä muodostavat majoitusta tarvitsevat ohikulkijat sekä esimerkiksi juhlien vuoksi Punkalaitumella käyvät henkilöt, kertoo Mallu Saarinen.
– Uskomme, että tänä kesänä matkailijoiden määrä lisääntyy, sillä Punkalaitumella on paljon vetonauloja, jotka kiinnostavat esimerkiksi Tampereen seudun asukkaita. Nyt täällä on todellinen tekemisen meininki, ja esimerkiksi tuleva televisioprojekti on erittäin positiivinen asia, pohtivat Saariset.
Positiivinen tiedonvälitys saa kiitosta
Koulutintti Oy tarjoaa majoituspalveluja sekä pitopalvelutoimintaa. Lisäksi Koulutintin yhteydessä on koulumuseo.
Koulutintti Oy:n tarjoamia majoituspalveluja käyttävät lähinnä ulkopaikkakuntalaiset. Sakari Pärssisen mukaan kolmasosa majoituspalveluja käyttävistä on ulkomaalaisia. Yrittäjien tekemän yhteistyön lisäksi myös internetillä on osuutensa majoituspalveluiden kysyntään, sillä ihmiset jakavat ja etsivät tietoa eri majoituspalveluista internetin välityksellä.
– Viime aikoina on ollut huomattavissa, että kysyntä pitopalvelupuoltamme kohtaan on lisääntynyt, kertoo Sakari Pärssinen.
– Esimerkiksi pienet sukujuhlat on mukava pitää täällä Koulutintissä, sillä lapsillekaan ei tule aika pitkäksi, kun he saavat tutkailla koulumuseomme luokkatilaa, jossa on erilaisia vanhoja koulutarvikkeita, kertoo Sakari Pärssinen.
Myös Sakari Pärssinen kokee, että viime kesänä alkaneella punkalaitumelaisten matkailuyrittäjien yhteistyöllä on ollut positiivisia vaikutuksia. Tietoisuus eri yrityksistä on levinnyt, ja punkalaitumelaiset ovat aiempaa kiinnostuneempia oman paikkakuntansa yrityksistä.
– Haluaisin kiittää Antero Aleniusta hänen aloittamastaan positiivisesta tiedonvälityksestä. Se on ollut jotakin uutta Punkalaitumella, kiittelee Pärssinen lopuksi.
Arpajaispalkinnot
Matkailuyrittäjien lahjoittaman 100 euron lahjakortin PP-Putiikkiin voitti Miia Murtoo.
Kesälaitumen Golfin arvonnassa onni suosi Eero Huhtia Loimaalta. KokkonKodan arvonnan voitti Adeline Murtoo ja Koulutintin arvonnan Tuula Perälä.
Maatilamajoitus Saarisen arvonnan voitti Petri Korhonen. Myllypirtin arvonnan voittaja oli Taneli Huhti Loimaalta. Jesper Niemisellä oli arpaonnea Yli-Kirran ja Elina Korhosella Tanssilava Särkän arvonnassa.
