27.10.2011 Vartiolan avajaistansseissa tupa täynnä
Vartiolan tanssilattialla riitti menoa ja meininkiä Maija Tenkasen ja In The Moodin tahdittaessa avajaistansseja.
Uusitussa Vartiolassa järjestetyt ensimmäiset tanssit viime perjantaina osoittautuivat menestykseksi. Tanssikansaa saapui paikalle tuvan täydeltä. – Aloitus oli oikein onnistunut. Tästä on hyvä jatkaa, toteaa MTK-Punkalaitumen puolesta tanssijärjestelyistä vastaava Jukka Uusi-Kouvo.
Perjantaina yleisöä tanssitti In The Mood solistinaan huittislainen Maija Tenkanen, jonka punkalaitumelaisetkin muistavat myös tyttöbändi Periferiasta. 50- ja 60-luvun musiikki höystettynä oivalla rautalankasoundilla sai parit viihtymään hyvin tanssilattialla.
Juuri sopivan luistavaksi osoittautunut tanssilattia saikin ihmisiltä kiitoksia. – Sitä on illan mittaan moni kehunut kovasti, Jukka Uusi-Kouvo vahvistaa.
Vartiolan tansseja järjestää talon omistava MTK-Punkalaidun. Tanssi-iltoja varten on koottu kahdeksan talkooryhmää, joissa on yhteensä 90 henkilöä. Ravintolasta vastaa Särkänkin tanssilavaa emännöivä Eeva Salonen.
– Muutamia henkilöitä mahtuisi vielä jokaiseen talkooryhmään. Etenkin alakerran kahvioon kaivattaisiin lisää käsiä, Uusi-Kouvo kertoo ja vinkkaa halukkaita ottamaan yhteyttä itseensä tai Eeva Saloseen.
Tansseilla pitkät perinteet
Vartiola on olemassaolonsa aikana tullut tutuksi monenlaisten juhlien, iltamien ja tapahtumien pitopaikkana. Tanssirintamalla on viime vuosikymmeninä kuitenkin ollut rauhallista, vaikka niilläkin on pitkä historia.
1950–60-luvuilla Vartiolan tansseissa ”narikkaa” hoitanut Seppo Männistö oli mukana avajaistansseissa vaimonsa Pirjon kanssa. – Prihtin Aimon ja Välimaan Taiston aikana olin narikassa 50-luvun lopulta. Sitten rohkaistuin vihdosta viimein ja uskalsin itsekin parketille, hän naurahtaa.
Männistö on tyytyväinen uusitun Vartiolan ilmeeseen. – Kyllä on edukseen. Sisätilat ovat fiksut ja lattia hyvä. Rakennus on tullut myös hienosti näkyviin, kun sen ympäriltä kaadettiin puita. Toivotaan, että ihmiset alkavat käydä tansseissa.
– Paljon tansseja täällä järjestettiin aiemmin ja uudenvuoden vastaanotolla oli talo aina täynnä, muistelee Seppo Männistö. Erityisesti hänen mieleensä on jäänyt kerta, jolloin Vartiolan estradille nousi Olavi Virta.
– Virtahan oli ihan pääsemättömissä Kimarassa mutta Huuhanmäen Matti hänet sitten lavalle kantoi. Matti meni verhon taakse ja lauloi, Virta seisoi mikrofonin kanssa lavalla. Matin ääni oli niin hyvä, että ihmiset uskoivat Virran laulavan, Seppo nauraa.
Seuraavaksi ulkovuori
Jukka Uusi-Kouvon mukaan Vartiolan sisätilojen remontti on nyt saatu päätökseen. Seuraavaksi MTK käy käsiksi rakennuksen ulkokuoreen.
Keväällä ryhdytään siistimään myös rakennuksen muuta ympäristöä. Edessä on muun muassa julkisivun puoleisen rinteen raivaaminen aluskasvillisuudesta.
