Kunnanjohtajaksi valittu Heidi Rämö: – Sormet syyhyävät jo töihin

Uusi kunnanjohtaja Heidi Rämö ja kunnansihteeri Tarja Hietalahti naurahtivat Punkalaitumella naisten ottaneen johdon käsiinsä. Väistyvä kunnanjohtaja Antero Alenius oli myös tyytyväinen Rämön valintaan seuraajakseen.

Punkalaitumen uudeksi kunnanjohtajaksi valittiin maanantaisessa valtuuston kokouksessa yksimielisesti tamperelainen filosofian maisteri ja Pirkanmaan liiton ohjelmajohtaja Heidi Rämö. 41-vuotiaasta Rämöstä tulee näin Punkalaitumen viides kunnanjohtaja ja ensimmäinen nainen, joka on kyseistä tehtävää hoitanut.

Heidi Rämö oli seuraamassa valtuuston kokousta ja oli luonnollisesti tyytyväinen päätöksen synnyttyä yksimielisesti. – Sormet jo syyhyävät töihin, enkä aio kyllä olla Punkalaitumen viimeinen kunnanjohtaja, Rämö naurahti valinnan varmistuttua.


Punkalaitumelle valinnan ja paikkakunnalle edessä olevan muuton myönteisimmäksi puoleksi Rämö luki elämänlaadun paranemisen. – Pienellä paikkakunnalla ihmiset tuntevat toisensa ja täällä on hienoa yhteisöllisyyttä.


– Antero ja koko porukka täällä ovat tehneet tosi hyvää työtä. Aion työssäni syventää jo olevia yhteistyösuhteita joka suuntaan. Elinkeinoelämän kehittäminen ja ulkoisten rahoituslähteiden etsintä ovat myös tehtävälistalla, Heidi Rämö totesi.


Sitä, milloin hän Punkalaitumen kuntalaivan peräsimeen tarttuu, Rämö ei vielä maanantaina osannut sanoa. – Syksyyn se menee mutta uskon, että olen mukana ensi vuoden talousarvion laadinnassa.


Pienten kuntien yllä leijuva kuntauudistus ei uutta kunnanjohtajaa pelottanut. – Uskon, että uudistuksessa hyökätään ensin kaupunkiseutujen kimppuun. En usko Punkalaitumen joutuvan ensimmäisenä silmätikuksi.

Toteutus: JPmedia