Aleniukselle ylijäämäinen viimeisellä yrittämällä

Punkalaitumen kunnanjohtaja Antero Aleniuksen neljäs ja samalla viimeinen tilinpäätös Punkalaitumella muuttaa kunnan talouden kurssia parempaan suuntaan. Neljän vuoden tappiollisten tilinpäätösten jälkeen kunta teki viime vuodelta 836.714 euron tuloksen. – Tämä on käänteentekevä tilinpäätös. Toimintakate parani, tulot kasvoivat ja menot vähenivät tai ainakin pysyivät kurissa, toteaa Alenius tyytyväisenä.

Punkalaidunta on 2000-luvulla vaivannut krooninen menotalouden kasvu, jota tulopuoli ei ole pystynyt seuraamaan. Viime vuonna toimialat pystyivät parantamaan toimintakatetta 700.000 euroa. Edellisvuoden tilinpäätökseen verrattuna menokasvu oli 2,2%.


– Suurin yksittäinen syy onnistumiselle on terveydenhuollon katteen paraneminen yli 466.000 eurolla. Vuosina 2006-2009 ylitykset olivat vuositasolla puolta miljoonaa, toteaa Alenius ja kiittelee nykyisen hoitojärjestelmän rakennetta onnistuneeksi. Myös sivistys- ja tekninen toimi pystyivät kateparannuksiin.


Kunta oli varautunut viime vuodelle 9,4 miljoonan euron sosiaali- ja terveydenhuollon menoihin mutta ne jäivät alle yhdeksän miljoonaan euroon. – Terveydenhuollon menot alittuivat ensimmäisen kerran kolmeen vuoteen. Somaattisen vuodeosastohoidon paine on saatu purettua. Aiemmin potilaita on jouduttu makuuttamaan yliopistollisissa sairaaloissa, koska perusterveydenhuolto ei ole vetänyt. Sellaista ei pieni kunta kauaa kestä, Alenius arvioi.


Valtionosuudet lähes puolet tuloista


Tulopuolella kunnan verotulot palasivat vuoden 2009 notkahdusta edeltäneelle tasolle, vaikka jäivätkin talousarviossa ennakoiduista lukemista yli 200.000 eurolla. Verotuloja kunta keräsi 7,69 miljoonaa euroa.


Valtionosuudet hellivät kuntaa tänäkin vuonna. Ne kasvoivat lähes 10 % ja olivat 10,22 miljoonaa euroa. Kunnan kokonaistuloista valtionosuudet kattavat jo 47 % ja verotulojen osuus on 35,5 %. Toimintatuotoilla saadaan kokoon ainoastaan 14,3 % tuloista. – Näissä luvuissa on Punkalaitumen suurin riski. Me olemme riippuvaisia seuraavan hallituksen päätöksistä ja siitä, mitä valtio kuntien ”päänmenoksi” keksii. Edellytyksiä kunnala on kehittää toimintaansa hyvään suuntaan, Alenius kuvailee.


Kunnan viime vuoden tilinpäätöksen lopputulema kertoo 836.714 euron ylijäämästä. Vuosikate nousee 1,43 miljoonaan ja on 430 euroa asukasta kohti. Kunnanhallitus on jo aiemmin tehnyt tuloksesta 500.000 investointivarauksen käytettäväksi vesihuollon tuleviin investointitarpeisiin.


Rahoitusasema vahvistui


Punkalaitumen kunnan rahoitusasema vahvistui viime vuoden aikana. Pitkäaikaisia lainoja lyhennettiin yli 433.000 eurolla ja lyhytaikaisia lainoja 300.000 eurolla. Lainanoton jälkeen lainoitus keveni 83.125 euroa ja lainaa asukasta kohti oli 797 euroa.


Kunnan kassavarat vahvistuivat 1,378 miljoonaan euroon ja omavaraisuusaste oli 73,5 %.


– Kunta teki parhaan tuloksen kymmeneen vuoteen ja on päättänyt palkita henkilöstönsä 150 euron kannustinlisällä. Se maksetaan huomisessa tilissä, kertoo Antero Alenius.

Toteutus: JPmedia