Emmi ja Antti-Jussi ottavat Pourun vetovastuun

Emmi ja Antti-Jussi Uusi-Kouvo jatkavat Pourun kauppiassuvun perinteitä Punkalaitumella. Sisarusten mukaan meneillään oleva suunnitelma uuden kauppakiinteistön rakentamisesta Keskusviheriölle on suuri mahdollisuus, joka piristää myös pitäjän liike-elämää.

K-Market Pourulla on Punkalaitumella vuoteen 1874 ulottuvat perinteet. Vuodesta 1977 kauppiaana toiminut Pertti Pouru jättää vuodenvaihteessa liikkeenharjoittamisen lastensa Emmin ja Antti-Jussi Uusi-Kouvon käsiin. Näin sisaruksista tulee kauppiaita jo kuudennessa polvessa.

Emmi ja Antti-Jussi kertovat kumpikin valmistautuneen omissa mielissään Pourun kaupan vetovastuun ottamiseen jo pidemmän aikaa. – Itselleni asia kirkastui jo lapsena, kun katselin Osmo-pappaa ylöspäin, Emmi naurahtaa.


Antti-Jussi puolestaan muistaa erään 11-vuotiaana käymänsä keskustelun. – Isä sanoi silloin ekan kerran, että kai rupeat sitten joskus kauppiaaksi. Myöhemmin, kun asiaa alkoi ajatella, niin olihan tämä ratkaisu itsestään selvä.


Kauppiassisarukset ovat jo vuosia myös kouluttautuneet vuodenvaihteessa koittavaa hetkeä varten. Käytännön työkokemusta on kertynyt kaupassa useita vuosia. Emmi on lisäksi käynyt Helsinki Business Collegen ja Antti Jussi on valmistunut tradenomiksi Haaga-Helian ammattikorkeakoulusta.


– Parhaillaan suoritan K-kauppiasvalmennusta ja sen olisi tarkoitus valmistua ensi vuoden puolella. Samalla saan valmiiksi myös yrittäjän ammattitutkinnon, kertoo Antti-Jussi. Pari vuotta vanhempi isosisko Emmi on kyseiset koulutukset jo käynyt läpi.


Kauppiaaksi ryhtymisestä Emmi ja Antti-Jussi hakevat omien sanojensa mukaan ”eläkevirkaa”. – Kovaa työtä tämä tietysti on ja päivät venähtävät pitkiksi. Vapaapäivätkin ovat tiukassa mutta tämä on sitä, mitä haluamme tehdä.


Henkilökunta tärkeä voimavara


K-Market Pouru, joka punkalaitumelaisten suissa taipuu tutusti Pouruksi, on vuosikymmenten saatossa muodostunut suoranaiseksi käsitteeksi pitäjän yrityselämässä. Emmi ja Antti-Jussi tuntevat perinteiden velvoittavuuden ja pohtivatkin yrityksen menestystekijöitä.
– Osaava henkilökunta on kivijalka. Myös pitkät perinteet ovat voimavara, sanoo Antti-Jussi.


Emmi toteaa Pourun vahvuuksiksi asiakaspalvelun ja laadukkaan lihatiskin. – Hyvä henkilökunta on tietysti myös tärkeä ja se, että meillä on asiakkaiden luottamus. Ilman asiakkaita ei olisi kauppaakaan.


Tällä hetkellä K-Market Pouru työllistää kymmenkunta perheen ulkopuolista työntekijää. – Arvo sekin on, että voimme olla mukana työllistämässä paikallisia, Emmi sanoo.


Uusi liikerakennus suuri mahdollisuus


Emmi ja Antti-Jussi ottavat Pourun kaupanpidon hoitoonsa mielenkiintoisella hetkellä. Vain muutama viikko on kulunut siitä, kun kunnanvaltuusto hyväksyi esisopimuksen ja kaavamuutoksen vireillepanon, joiden ansiosta yritys voi ryhtyä uuden liikerakennuksen suunnitteluun Keskusviheriölle. Kaksikko ei peittelekään intoaan meneillään olevasta projektista.


– Uusi kauppa on iso mahdollisuus. Sen myötä voimme toteuttaa uusia suunnitelmia ja panostaa asioihin, joita pidämme tärkeinä, Emmi ja Antti-Jussi tuumivat.


Isommat liiketilat mahdollistavat heidän mukaansa laajemmat valikoimat. Myös varasto- ja asiakkaiden paikoitustilat paranevat.


– Ihmiset odottavat kovasti jo tietoa uudesta kaupasta mutta siitä on vielä kovin vähän antaa faktaa. Valmistumisaikataulunkin haarukka on vielä laaja. Tällä hetkellä kartoitetaan mahdollisia kumppaneita liiketiloihin, Emmi ja Antti-Jussi kertovat.


Pertti ei jää oloneuvokseksi


Pertti Pouru ehti toimia K-kauppiaana vuodesta 1977 lähtien. Hän kertoo kaupanhoidosta luopumisen tulleen ajankohtaiseksi vuodenvaihteessa päättyvän Keskon 10-vuotissopimuksen myötä.


– Vastuun ottaminen kaupasta seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi olisi ollut itselleni jo liian pitkä aika, Pertti sanoo.


Oloneuvokseksi hän ei silti aio jäädä. – Töitä tehdään edelleen. Uusi kaupparakennus tulee työllistämään ja alan keskittyä lähinnä siihen hankkeeseen.

Toteutus: JPmedia