Kolmannes äänesti seurakuntavaaleissa

Punkalaitumelaiset olivat Pirkanmaan aktiivisimpia äänestäjiä maanantaina päättyneissä seurakuntavaaleissa. Vaaliuurnilla kävi 774 seurakuntalaista, mikä on 29,8 % äänioikeutetuista. Ensimmäistä kertaa seurakuntavaalissa saivat äänestää myös 16-17 – vuotiaat nuoret, heistäkin yli kolmannes käytti äänioikeuttaan.

Punkalaitumen kirkkovaltuusto uusi kasvojaan vaaleissa, sillä peräti yhdeksän valituista 15 valtuutetusta ovat uusia. Ensikertalaisina valittiin keskustan listalta Jukka Uusi-Kouvo, Timo Karunen, Ritva Koivula, Tiina Kankaanpää ja Tapani Murtoo. Lisäksi keskustan listalta valittiin jo kirkkovaltuustoon kuuluneet Kimmo Vanha-Juhe, Matti Seppä, Ritva Mäkelä ja Salme Törmä. Keskustan ryhmän viimeinen paikka arvottiin Tapani Murtoon, Pirkko-Liisa Henttisen, Sami Ali-Rantalan ja Tuula Jussilan kesken. Heillä kaikilla oli 19 ääntä.


Itsenäinen seurakunta (kokoomus) –listan ensikertalaiset ovat Juha Aro, Ursula Lumme ja Marju Pihlajamaa. Kirkkovaltuustossa jatkavat Sirkka Madekivi ja Kalevi Sillanpää.


Kansankirkko (sdp) listalta ainoana valittu Hanna Laakso on niin ikään ensikertalainen.


Seurakuntavaalien ääniharavaksi nousi kokoomuksen listan Juha Aro 60 äänellä. Nykyinen kirkkovaltuuston puheenjohtaja Kimmo Vanha-Juhe oli keskustan listan ääniharava 57 äänellä. Kolmanneksi eniten ääniä sai kokoomuksen Sirkka Madekivi, 51.


Keskustan ryhmä säilyy edelleen valtuuston suurimpana yhdeksällä jäsenellään. Paikkamäärä on sama kuin neljä vuotta aiemmin. Kokoomuksen listalta valituksi tuli viisi ehdokasta, mikä on yhden enemmän kuin neljä vuotta sitten. Sosialidemokraatit menettivät yhden valtuustopaikan yhdellä läpi menneellä ehdokkaalla.


Työnsä uusi kirkkovaltuusto aloittaa ensi vuoden puolella.

 

Äänestäneitä: 774 (äänioikeutettuja 2595).


Äänestysprosentti: 29,8 % (vuonna 2006 28,6 %).


16-17 –vuotiaat äänestäjät: 25/76, äänestysprosentti 32,9 %.


Listojen saamat äänet: Keskustan lista 450 (-06 417), Itsenäinen seurakunta (kokoomus) 257 (-06 223), Kansan kirkko (sdp) 64 (-06 100).


Kirkkovaltuustoon valitut:


Keskustan lista: Kimmo Vanha-Juhe 57, Jukka Uusi-Kouvo 47, Ritva Mäkelä 41, Matti Seppä 36, Timo Karunen 31, Salme Törmä 27, Ritva Koivula 20, Tiina Kankaanpää 20 ja Tapani Murtoo 19.


Itsenäinen seurakunta (kokoomus): Juha Aro 60, Sirkka Madekivi 51, Ursula Lumme 35, Kalevi Sillanpää 35 ja Marju Pihlajamaa 26.


Kansan kirkko (sdp): Hanna Laakso 36.


Muiden ehdokkaiden äänimäärät:


Keskustan lista: Sami Ali-Rantala 19, Pirkko-Liisa Henttinen 19, Tuula Jussila 19, Aino Heikkilä 16, Sirkka Ojanen 13, Raili Granni 12, Kari Lehtinen 11, Hanna-Mari Vuorisalo 10, Jyrki Ilvesmäki 10, Erja Vainio-Ketola 9, Jaana Lehtiö 8 ja Mikko Huuskonen 7.


Itsenäinen seurakunta (kokoomus): Pentti Männistö 16, Kauko Niemi 14, Tanja Rautava 10, Kaisa Hyyti-Suojanen 9 ja Erkki Leppäkorpi 1.


Kansan kirkko (sdp): Marja Vakkala 28.

Toteutus: JPmedia