Kylpytynnyreitä valmistuu Punkalaitumellakin
Tuomas Rintala on innostunut kylpytynnyrien rakentamisesta. Verstaalta on valmistumassa jo kahdestoista tynnyri.
Kamiinalla lämmitettävät kylpytynnyrit ovat nousseet viime vuosina suureen suosioon. Lämpimään veteen on mukava pulahtaa saunasta vaikka keskellä talvea ihailemaan tähtitaivasta. Punkalaitumella kylpytynnyreitä on ryhtynyt valmistamaan Tuomas Rintala.
Tuomas Rintalan mukaan kylpytynnyrien valmistus lähti liikkeelle sattuman oikusta.
– Näin tehdasvalmisteisen tynnyrin ja ajattelin, että tuollaisenhan voisi valmistaa itsekin.
Urakka ei päättynyt yhteen tynnyriin, vaan tähän mennessä nuori mies on rakennellut niitä jo 12.
– Valtaosa tynnyreistä on mennyt myyntiin. Yhden olen jättänyt itselleni vuokrattavaksi. Vuokratynnyri on rakennettu kätevästi auton perävaunun päälle, Tuomas kertoo.
Tuomaksen kylpytynnyrit ovat tilavuudeltaan 1500–1800 litran luokkaa. Veden lämmityksestä huolehtiva kamiina on asennettu vaihtoehtoisesti joko tynnyrin sisä- tai ulkopuolelle. Tynnyrit ovat ulkomitoiltaan joko 160- tai 180-senttisiä.
– Pienempään mahtuu kuusi henkeä, isompaan kahdeksan, Tuomas laskee.
Tervatusta kuusesta
Kylpytynnyreitä Tuomas Rintala rakentelee isovanhempiensa verstaalla Oriniemessä.
– Kunhan puutavara on valmiina, menee yhden tynnyrin kokoamiseen ehkä päivä.
Tynnyrin rakennusmateriaalina on höylätty, pyöröpontattu kuusi. – Olen ostanut puun tukkeina ja sahauttanut ne itse. Puun täytyy olla laadukasta, Tuomas kertoo.
Hän tervaa tynnyrit niiden valmistumisen jälkeen ulkopinnoilta.
– Tervaus kerran kesässä riittää ulkopintojen hoidoksi. Sisäpuolelta tynnyri pitää tietysti pestä jokaisen käyttökerran jälkeen.
Sitä Tuomas ei ole vielä päättänyt, ryhtyykö hän kokopäivätoimiseksi kylpytynnyrien rakentajaksi. – Jaa-a. Tähän mennessä markkinointikin on sujunut ihan puskaradiolla, nuori mies naurahtaa.
