Lihakeitto maistui Punaisen Ristin juhlassa
Salme Törmä ilahdutti Punaisen Ristin Punkalaitumen osaston 60-vuotissyntymäpäiville osallistuneita murrejutuillaan.
Punaisen Ristin Punkalaitumen paikallisosasto on viettänyt 60-vuotisjuhliaan pitkin vuotta. Viime lauantaina tarjottiin syntymäpäivän merkeissä kahvila-ravintola Jessicassa torin laidalla herkullista lihakeittoa.
– Halusimme nyt 60-vuotista taipaletta juhliessamme tulla lähemmäs kyläläisiä, vuosikymmen sitten pidimme kutsuvieraille frakkijuhlat. Lauantaipäivästä jäi oikein mukavia muistoja, se onnistui hienosti. Keittotarjoilu täytti paikkansa, kuten olimme ideoineet. Kaikki juhlaan osallistuneet ansaitsevat kiitoksen, kertoo Punaisen Ristin Punkalaitumen paikallisosaston puheenjohtaja Marju Pihlajamaa.
Jessicassa kävikin päivän aikana runsaasti Punaisen Ristin ystäviä, toiminnassa joskus mukana olleita ja tämän hetken aktiiveja.
Onnittelemaan tulleet Lea Nihti ja Annikki Salminen ovat molemmat olleet itsekin pitkään mukana paikallisosaston toiminnassa.
Hyvän hoitajan merkki
Nihti ja Salminen kertovat olleensa aloittamassa paikallista veripalvelun luovutustoimintaan, kirpputoria ja Nälkäpäiväkeräyksiä. Nihti on toiminut myös osaston puheenjohtajana.
– Olemme valmistuneet 60-luvulla sairaanhoitajiksi. Saimme silloin Punaiselta Ristiltä merkin, jota kutsuttiin hyvän sairaanhoitajan merkiksi. Sitä käytettiin Suomen sairaanhoitajanliiton merkin kanssa virkapuvussa. Merkki osoitti, että olimme lupautuneet lähteä hätätilanteen sattuessa sinne missä apua tarvittiin. Punaisen Ristin toiminta on ollut meille molemmille aina hyvin läheistä ja tärkeää, sanovat Salminen ja Nihti.
Ruoan lisäksi vieraille tarjoiltiin hengenravintoa, sillä Salme Törmä esitti Punkalaitumen murteella kaksi sketsiä ”Mantan” elämästä. Niissä Manta muisteli entisaikojen ensiaputaitoja sekä pohti nyky-SPR:läisten moninaisia keinoja auttaa lähimmäisiä.
