Mouhijärvelle vuodeosastolle on pitkä matka
Jaana ja Lea Vesa ovat tyytymättömiä punkalaitumelaisten hoidokkien vuodeosastopaikkojen kaikkoamiseen Vammalasta aina Mouhijärvelle ja Laviaan asti. – Järjestelmä on epäinhimillinen niin omaisille kuin hoidokeille, he sanovat.
Punkalaitumen liittyessä Saspeen, luvattiin kuntalaisille sairaiden vuodeosastopaikkojen sijaitsevan Sastamalassa, ei Laviassa tai Mouhijärvellä. – Miksi sanat on syöty, kysyy Lea Vesa. Hän käy katsomassa miestään Ossia Mouhijärvellä vuodeosastolla, koska paikkaa Punkalaitumelta ei löydy ja Sastamalassa paikat on varattu ”sairaammille”.
– Olemme pyrkineet siihen, että joku kävisi katsomassa halvaantunutta miestäni joka päivä. Matkaa Mouhijärvelle tulee edestakaisin yli 120 kilometriä. Mielestäni tämä järjestelmä on epäinhimillinen molemmille, sekä omaisille että hoidokille. Kyse on kuitenkin ihmisestä, jolla elinaikaa ei enää paljoa ole jäljellä, sanoo Lea Vesa. – Säästöjen nimissä hävitetään hoidokin ihmisarvo.
Maatalon emäntänä Lealla on osuva vertaus asiantilaan. – Ihmisiä viedään paikasta toiseen, kuin porsaita välikasvattamoon. Samasta huoneesta, jossa mieheni on Mouhijärvellä, vietiin potilas vastaavasti vuodeosastolle Sastamalaan. Onhan se ihan hullua.
Ossi Vesan sairastuttua vakavasti syyskuun lopulla omaiset toivoivat, että parantumattomasti sairas mies saisi hoitopaikan Punkalaitumelta.
– Kun kuulimme siirtoaikeista Mouhijärvelle, otimme yhteyttä Punkalaitumelle ja täällä sanottiin, ettei vuodeosastopaikasta kotikuntaan ollut tehty edes hakemusta. Nyt Ossi on sitten jonon hännillä odottamassa paikkaa Punkalaitumen vanhainkotiin.
Mouhijärven vuodeosastoa äitiään Leaa kuljettava Jaana Vesa kuvaa tasoltaan Punkalaitumen entisen vanhainkodin uuden osan veroiseksi. – Laatat lohkeilevat kylpyhuoneesta eikä huoneessa ole televisiota. Sen me hommaamme isälle itse, että hänellä on edes jotain ajan kulua.
– Vaikeat ajat edessä
Punkalaitumella on tiedossa, että vuodepaikoista vanhainkodilla on pulaa. Lea Vesa huomauttaa, että tulevina vuosina kunnassa on edessä kovat ajat vanhushuollossa. – Suuret ikäluokat tulevat siihen ikään, että tarvitsevat hoitoa. Kotona ei kaikkia voi hoitaa.
– Ainoa ratkaisu näin omaisen näkökulmasta on, että Punkalaitumella tarvitaan lisää tilaa vanhuksille. Kunnan tärkein tehtävähän on huolehtia nimenomaan vanhuksista, sairasta ja lapsista. Kaikki muu tulee sen jälkeen, Lea pohtii.
Päättäjiä hän patistaa asettumaan omaisten ja hoidokkien asemaan. – Miettikää itse, miltä se tuntuisi.
– Nyt olisi vielä aika tehdä asialle jotain. Jos kunta joskus liittyy vaikka Sastamalaan, ei mitään ole tehtävissä. Ei lisätilan tarvitsisi olla mikään arkkitehtiluomus. Halvallakin pystyy rakentamaan.
Lea Vesa lähettää päättäjille myös terveisiä. – On alettava ajamaan punkalaitumelaisten asiaa. Niin Saspessa kuin kunnassakin. Meitä te edustatte.
