Oppilaskohtaiset menot vaihtelevat tuntuvasti
Juho Naatula ja Asko Kemppi aloittelivat matematiikan tuntia Keskuskoululla rehtori Hannu Keinäsen opastuksella. Keinäsen opettamalla 6-luokalla on oppilaita 27 eli yhden kyläkoulullisen verran.
Peruskoulun oppilaiden oppilaskohtaisten kustannusten hintahaitari on Punkalaitumella melkoinen. Edullisimmin opetus järjestyi viime vuonna Keskuskoululla, jossa kustannus oli 6.700 euroa. Kalleinta opetus oli Kanteenmaassa, jossa yhtä oppilasta kohti käytettiin vuodessa rahaa 10.858 euroa.
Oppilaskohtaiset kustannukset käyvät selville sivistystoimen tekemistä laskelmista. Niiden mukaan Kalleinta opetuksen järjestäminen viime vuonna oli Kanteenmaassa (10.858€) ja halvinta Keskuskoululla (6.700€). Näiden väliin asettuivat Kiertolan koulu, jossa oppilaskohtainen kustannus oli 8.545 euroa ja Pohjoisseutu, jossa opetus maksoi oppilasta kohti 7.395 euroa vuodessa.
Punkalaitumen Yhteiskoululla oppilaskohtainen kustannus oli vuodessa 8.761 euroa. Punkalaitumen lukiossa puolestaan yhden opiskelijan kouluttaminen vuodessa maksoi 9.438 euroa.
– Oppilaskohtaiset kustannukset ovat koko ajan nousussa ja suurin yksittäinen nousun aiheuttaja ovat henkilökunnan palkat, kertoo sivistystoimen toimialapäällikkö Hannu J. Paukku.
Paukun mukaan kustannukset ovat kuitenkin varsin siedettävällä tasolla. – Tietysti budjettiraamissa pysyminen tekee tiukkaa, mutta tilanne ei ylipäätään ole mitenkään hirveän paha.
Sivistyslautakunta päätti 28.9. pitämässään kokouksessa yksimielisesti esittää Kanteenmaan koulua suljettavaksi syksystä 2011 lähtien. – Muuten kouluverkkoon ei ole tarvetta puuttua, Paukku sanoo.
Ulkopaikkakuntalaiset ”mainettaan parempia”
Sivistystoimen laskelmien myönteinen uutinen Punkalaitumen kunnalle on se, että naapurikunnista Punkalaitumella käyvät oppilaat kulkevat sananmukaisesti rahareppu selässään. Heidän myötään kunta saa ensi vuonna kotikuntakorvauksia yhteensä 254.785 euroa.
– Muualta tulevat oppilaat ovat ehdottomasti ”mainettaan parempia”. Heidän mukanaan tuleva kotikuntakorvaus on puhdasta rahaa, jossa Punkalaitumen osuutta ei ole euroakaan, Hannu J. Paukku sanoo ja viittaa samalla takavuosina esitettyihin arvioihin siitä, että Punkalaidun joutuu kustantamaan naapurikuntien oppilaiden koulutusta näiden tullessa paikkakunnan kouluihin.
Punkalaitumen kouluissa opetusta saa tällä hetkellä nelisenkymmentä ulkopaikkakuntalaista. Vastaavasti Punkalaitumelta muualla koulua käy vajaa kymmenen oppilasta.
– Punkalaidun on koulutuskunta. Tarjoamme opetusta niin naapurikuntien oppilaille kuin ulkomaalaisille maahanmuuttajille ja turvapaikanhakijoille, sanoo Hannu J. Paukku.
