Pakkanen ei hyydyttänyt abien iloa
Punkalaitumen lukion tusina abia lähti ajelulle iloisin mielin, vaikka pakkanen paukkui ja hyytävä viima puhalsi auton lavalle.
Hyisenä puhaltanut viima ja parinkymmenen asteen pakkanen siivittivät Punkalaitumen lukion abit penkkariajelulle viimeisenä koulupäivänä. Iloa ja asennetta riitti kelistä huolimatta.
Penkkaripäivän viettoon Punkalaitumella on muodostunut oma kaavansa. Aamupäivän abit viettivät ”koristelemassaan” koulussa oppilaiden ja opettajien riemuksi.
Puolilta päivin tusina eri hahmoiksi puettua abia järjesti niin ikään perinteiset kastajaiset, joissa useampi lukion oppilas sai viimeistä koulupäivää viettäneiden kosteat jäähyväiset. Meno näytti paukkuvassa pakkasessa hurjalta mutta riemua näytti riittävän niin kastelijoiden kuin kasteltujenkin joukossa.
Abien hahmovalikoima oli tälläkin kerralla monipuolinen. Joukosta löytyi niin Shrekin, Kummelin kuin eri sarjakuvienkin edustajia. Penkkariajelulle lähdettiin Salattujen elämien merkeissä. Abeja saattamassa oli oppilaiden lisäksi vanhempien, sukulaisten ja ystävien joukko.
