Pourulta ostotarjous keskusviheriöstä

Punkalaitumen keskustaajaman kuva muuttuisi melkoisesti, mikäli suunnitelmat uudesta liikekeskuksesta ns. kunnantalon tontille toteutuvat. Samalla katukuvasta todennäköisesti häviäisi taustalla oleva Teboilin huoltoasema, joka on seissyt Lauttakyläntien varressa tyhjillään jo vuosia.

– Tämä on toteutuessaan suurimpia asioita 2000-luvulla pitäjän asukkaiden kannalta ja tarkoittaa suurta palveluiden lisäystä ja tukee niiden säilymistä, kiittelee kunnanjohtaja Antero Alenius ns. keskusviheriön kaava- ja rakennussuunnitelmien etenemistä.

Kortteli 402 eli ns. kunnantalon tontti, jonka paikalliset ovat oppineet tuntemaan keskusviheriönä, tulee liikekäyttöön, mikäli kunnassa meneillään oleva kaavamuutos toteutuu. Alueesta ostotarjouksen jättäneen kauppias Pertti Pourun tarkoituksena on rakentaa tontille uusi liikekiinteistö.


Kunnanhallitus pitää Pourun tekemää 35.000 euron tarjousta hyvänä lähtökohtana jatkovalmistelulle. – Seuraavaksi valmistellaan kauppakirja/kaavoitussopimus, jossa sovitaan sekä kaavan valmistelusta, kiinteistökaupasta että rakentamisaikataulusta, kertoo Antero Alenius.


Asian suunnittelussa ovat mukana olleet kunnan ja Pourun lisäksi myös Kesko sekä Lauttakyläntien ja keskusviheriön välisen korttelin 395 omistava Teboil. Tontilla on ollut tyhjillään useita vuosia entinen huoltoasema.


– Sekä kunnan että Teboilin tavoitteena on kiinteistön nykytilanteen ratkaiseminen sekä yhteyden avaaminen Lauttakyläntieltä kunnantalon tontille. Kaavallinen valmius toteutetaan ripeästi vielä loppuvuoden aikana, lupaa Alenius.


Pertti Pourun mukaan kaavaillun liikerakennuksen koko on kaupan osalta noin tuhat neliötä. Tämän lisäksi kiinteistöön tulee todennäköisesti myös muita liikehuoneistoja.


– Vuokralaisten nimistä on tässä vaiheessa turha puhua mutta tiloja on tarkoitus rakentaa muitakin yrityksiä silmällä pitäen. Tässä vaiheessa tärkeintä on, että kaavamuutos saadaan toteutettua, ja että tontille saadaan suora kulkuyhteys Lauttakyläntieltä, sanoo Pertti Pouru.

Toteutus: JPmedia