Punkalaitumen palvelut selkokielellä
Sari Lindeman ja Iiris Niittyvuopio kokosivat Punkalaitumen kunnan ja eri viranomaisten tarjoamat palvelut selkokieliseksi oppaaksi. Opas on suunnattu erityisesti maahanmuuttajille mutta kaksikko uskoo siitä olevan hyötyä myös muille selkokieltä kaipaaville palveluiden käyttäjille.
Punkalaitumen kunta on monella tapaa edellä kävijä edistäessään monikulttuurisuutta. Uuden ”sulan hattuun” tällä saralla kunta saa Sari Lindemanin ja Iiris Niittyvuopion koottua maahanmuuttajille suunnatun, selkokielellä kirjoitetun oppaan, jossa esitellään kunnan sekä muiden viranomaisten palvelut.
Sari Lindeman ja Iiris Niittyvuopio kokosivat selkokielisen palveluoppaan opinnäytetyönään. Kaksikko opiskelee sosionomiksi Porin Diakonia-ammattikorkeakoulussa ja valmistuu joulun alla.
– Olemme molemmat työskennelleet vastaanottokeskuksessa ja siellä asiakaskohtaamisissa on tullut esille se, kuinka paljon maahanmuuttajilla on kysyttävää erilaisista palveluista, kertovat Sari ja Iiris.
Maahanmuuttajat aliedustettuina
Sari Lindemanin ja Iiris Niittyvuopion mukaan yhdenvertaisuuslaki edellyttää, että maahanmuuttajilla on oltava samat mahdollisuudet käyttää viranomaispalveluita kuin kantaväestölläkin.
– Erilaisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi, että maahanmuuttajat ovat selkeästi aliedustettuina kuntien palveluiden käyttäjinä. Tämä johtuu tiedon puutteesta ja siitä, että monella ei ole aiempaa kokemusta kuntien ja valtion tarjoamista palveluista lähtömaasta johtuen.
Naiskaksikko ei ihmettele maahanmuuttajien palveluita koskevaa tietovajetta.
– Tiedon löytäminen näin kieltä osaavallekin on hankalaa ja kunnan palveluiden hahmottaminen pelkästään ulkopaikkakunnalta tulevalle vaikeaa. Siksi oppaan kokoaminen on ollut melkoinen haaste meille itsellemmekin.
Punkalaitumen kunnalle nyt valmistunut opas on Sarin ja Iiriksen mukaan Suomen ensimmäinen kunnallinen selkokielinen palveluopas.
– Isommissa kaupungeissa oppaita on maahanmuuttajille kyllä tehty mutta ei selkokielellä.
Selko-logo kulmassa
Oppaan selkokielisyyden on tarkastanut Selkokeskus, jonka tehtävänä on edistää selkokielistä tiedotusta, tiedonvälitystä ja kulttuuria. Keskus myönsi oppaalle selko-logon.
Logon saamiseksi selkokielisen julkaisun on vastattava selkokielen kriteerejä kielen, kuvituksen ja ulkoasun suhteen.
Selkokielisen palveluoppaan löytää mm. Punkalaitumen kunnan nettisivuilta. Se jaetaan myös jokaiseen maahanmuuttajaperheeseen.
– Uskomme, että oppaasta on apua myös muille kuin maahanmuuttajille. Selkokieltä tarvitsevat monet suomalaisetkin palveluiden käyttäjät, tuumivat Sari Lindeman ja Iiris Niittyvuopio opinnäytetyöstään.
