Siunaaminen saa kannatusta, enemmistö vastustaa silti vihkimistä
Punkalaitumella seurakuntavaalien ehdokkaista lähes kolmannes sallisi samaa sukupuolta olevien parien kirkollisen vihkimisen. Vihkimisen vastustajista moni ilmoitti kannattavansa kirkollisen siunaamisen sallimista.
Punkalaitumella on kirkosta eronnut kahden viime viikon aikana kuusi ihmistä. Erotapaukset ovat sattuneet TV2:n Ajankohtaisessa kakkosessa järjestetyn ns. homokeskustelun jälkeen. Punkalaitumen Sanomat tiedusteli marraskuun seurakuntavaalien ehdokkaiden mielipidettä samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä.
Punkalaitumella on kirkosta eronnut kahden viime viikon aikana kuusi ihmistä. Erotapaukset ovat sattuneet TV2:n Ajankohtaisessa kakkosessa järjestetyn ns. homokeskustelun jälkeen. Punkalaitumen Sanomat tiedusteli marraskuun seurakuntavaalien ehdokkaiden mielipidettä samaa sukupuolta olevien parien kirkollisesta vihkimisestä.
Galluppiin tavoitettiin jokainen seurakuntavaaliehdokas. Ehdokkaista 20 vastusti samaa sukupuolta olevien kirkollista vihkimistä. Kahdeksan ehdokasta kannatti asiaa ja viisi ehdokasta ei osannut sanoa mielipidettään.
Kirkollisen vihkimisen kannalla olivat Kaisa Hyyti-Suojanen, Erkki Leppäkorpi, Sirkka Madekivi, Pentti Männistö, Tanja Rautava, Hanna Laakso, Marja Vakkala ja Jaana Lehtiö.
Vihkimistä puolestaan vastustivat Juha Aro, Kauko Niemi, Marju Pihlajamaa, Kalevi Sillanpää, Raili Granni, Pirkko-Liisa Henttinen, Mikko Huuskonen, Jyrki Ilvesmäki, Tuula Jussila, Tiina Kankaanpää, Timo Karunen, Ritva Koivula, Kari Lehtinen, Tapani Murtoo, Sirkka Ojanen, Matti Seppä, Jukka Uusi-Kouvo, Erja Vainio-Ketola, Kimmo Vanha-Juhe ja Hanna-Mari Vuorisalo.
Ilman kantaa ehdokkaista olivat Sami Ali-Rantala, Ursula Lumme, Salme Törmä, Ritva Mäkelä ja Aino Heikkilä.
Ehdokkaiden kannat perusteluineen
Ali-Rantala Sami: EOS. Siunaamisen hyväksyn. Jos kirkon sisällä päätetään hyväksyä, hyväksyn minäkin.
Aro Juha: EI. Seurakunta joutuu toimimaan kirkolliskokouksen virallisen kannan mukaan. Siunaus on ok.
Granni Raili: EI
Heikkilä Aino: EOS. Ei ole muodostanut mielipidettään. Toisaalta kyllä, toisaalta ei. Kaikki oikeutettuja ainakin siunattavaksi. Ei pidä tuomita, kaikki samanarvoisia, mutta ei pitäisi pakottaa ketään toimimaan vasten omaa kantaansa.
Henttinen Pirkko-Liisa: EI. Olen samaa mieltä mitä kirkon virallinen kanta on. Silti en ole itse asiaa vastaan.
Huuskonen Mikko: EI.
Hyyti-Suojanen Kaisa: KYLLÄ. Asia on ihan ok, kannatan. Jokainen ihminen saa elää parisuhteessa, jossa haluaa. Estäminen ei ole kirkon tai kenenkään muunkaan asia.
Ilvesmäki Jyrki: EI. Avioliittoon vihkiminen tuntuu vieraalta, siunaaminen käy.
Jussila Tuula: EI. Jos virallinen kanta muuttuu, niin sitten käy.
Kankaanpää Tiina: EI.
Karunen Timo: EI. Vihkikaavassa mainitaan, että Jumala loi ihmisen mieheksi ja naiseksi. Sitten kun kirkolliskokous on muuttanut siltä osin vihkikaavaa, hyväksyn asian. Muuten en nykyaikaisia uudistuksia vastusta.
Koivula Ritva: EI. Siunata voidaan mutta vihkiminen on vaikea asia. Suomalaisen yhteiskunnan perusta on perhe.
Laakso Hanna: KYLLÄ. En minä voi ihmisenä toisen elämää muuttaa, eikä sitä voi kirkkokaan säädellä. Silloinhan me asetamme ihmisiä eri asemaan.
Lehtinen Kari: EI.
Lehtiö Jaana: KYLLÄ. Olen suvaitsevainen ihminen, enkä aseta ihmisiä eriarvoiseen asemaan missään suhteessa.
Leppäkorpi Erkki: KYLLÄ. Jos ihmiset ovat yhdessä, eikö suhdetta voisi virallistaa? Samoin asia on heterosuhteissa.
Lumme Ursula: EOS. Rekisteröityjen parisuhteiden siunaaminen kirkossa on mielestäni ok. Samaa sukupuolta olevien vihkimiseen ei Suomen kansa, minä mukaan lukien, taida olla vielä valmiita..
Madekivi Sirkka: KYLLÄ. Intuitiivinen mielipide, kirkon pitää olla suvaitsevainen.
Murtoo Tapani: EI. Jos on lukenut ison kirjan, niin tietää kyllä.
Mäkelä Ritva: EOS. Vieras asia täällä maalla mutta jos on jo vanha, vakiintunut pari, niin miksei.
Männistö Pentti:: KYLLÄ. Puoli vuotta sitten jyrkkä ei, nyt kyllä. Maailman pitää muuttua kirkossakin.
Niemi Kauko: EI. Elämänkatsomuskysymys. Kirkkoon saavat kuulua ja seurakunnan jäseniksi.
Ojanen Sirkka: EI. Sen verran uskonnollinen olen, että ei mene ymmärrykseen, että aletaan kirkossa vihkiä.
Pihlajamaa Marju: EI. Suomalainen yhteiskunta ei ole vielä kypsä päättämään tällaisesta asiasta. Siksi asiaa on turha provosoida. En eroa kirkosta, jos vihitään tai jos jätetään vihkimättä.
Rautava Tanja: KYLLÄ. Voi vihkiä. En näe nuorena ehdokkaana siinä mitään pahaa. Jos hengellisiä ihmisiä, suuntautumisestaan huolimatta, niin ok. Vastaavasti on paljon niitä heteropareja, jotka eivät halua kirkkovihkimistä.
Seppä Matti: EI.
Sillanpää Kalevi: EI.
Törmä Salme: EOS. Siunaaminen nyt kuitenkin.
Uusi-Kouvo Jukka: EI. Kun ei sovi, niin ei sovi. En ajattele asiaa Raamatun kautta mutta avioliitto on miehen ja naisen juttu. Homot vihittäköön maistraatissa, jos vihkiä täytyy.
Vainio-Ketola Erja: EI. Kirkon tehtävä on mielestäni olla ihmisen asialla kaikin tavoin, mutta käsitykseni mukaan homoparien liitolla ei ole kristillisen kirkon avioliiton kanssa tekemistä.
Vakkala Marja: KYLLÄ. Suuntautuminen on jokaisen ihmisen oma asia. Se ei kuulu kirkolle, eikä mulle.
Vanha-Juhe Kimmo: EI. Siunauksen kirkko voi antaa mutta en vihkimislinjalle lähtisi. Seurakunnan pitää hyväksyä kaikki ihmiset, kirkko ei voi kääntää selkää mutta jossain raja menee.
Vuorisalo Hanna-Mari: EI. En pidä sitä luonnollisena.
