Tärkeintä on matkalla olo

Marjatta Naskali lähti tavoittelemaan Australiaa 27. päivä joulukuuta 2009 mukanaan yksi selkäreppu, joka kantoi mukanaan paria vaelluskenkiä ja varsin niukan määrän matkatavaraa. Esimerkiksi kännykkä tai kello eivät kuuluneet Naskalin varustukseen – mitä sitä nyt ajalla, joka puolen maailman halki matkatessa on alati vaihtuva.

– Suomalaisessa elokuvassa Lieksa todettiin, että ”teitä vie kyliin ja kaupunkeihin, mutta tärkeintä on matkustaminen.” Matkani oli etenemistä kohti määränpäätä, Naskali kertoi kuulijoilleen Oriniemen Marttojen matkailuillassa Koulutintissä. Kuulijoille valottui kuva toisinaan hitaastikin etenevästä matkasta, jolla oli tarjota omat yllätyksensä matkantekijälle tämän etsiessä majapaikkaa, hankkiessa tarvittavia viisumeita ja etsiessä seuraavaa kulkuneuvoa, joka jälleen jouduttaisi matkaa.

Matkaan lähde…

Matkansa ensimmäisinä päivinä Naskali eteni Viron, Latvian ja Liettua kautta Valko-Venäjälle, Minskiin. Virossa hankittiin viisumi, joka oikeutti astumaan Valko-Venäjän kamaralle.

– Vilnassa minut oltiin ohjata yöksi surkeaan yömajaan. Näytin kai sinne kuuluvalta huonossa talvitakissani. Takki oli huono, jotta voisin surutta jättää sen matkan varrelle.

Takki, kuten myös Huuskan Veikolta saadut hansikkaat, jäivät matkan myöhemmässä vaiheessa Vietnamin Hanoihin.
Naskali ei kirjoittanut matkapäiväkirjaa, mutta kirjoitti noin neljän päivän välein kirjeen tyttärelleen. Nyt kirjeet toimivat muistona matkasta, josta kuvia säästyi vain kovin vähän, sillä Naskalin vanhaan filmikameraan ei kehittyneessä Kiinassa tahtonut löytyä enää filmiä, ja lopulta kamera vietiin huoneesta yhdessä Indonesian majapaikassa.

Halki Aasian

Mutta Vietnam ja Indonesia vielä sikseen, kun tarinan reppureissaaja lähtee siirtymätaipaleelle Valko-Venäjältä Moskovaan.
– Yleensä junissa herätetään rajalla, vaan nyt kuorsasin Moskovaan asti, eikä minulla näin ollen ollut passissani tuloleimaa perille päästyäni. Matkaopaskirjani uhkasi sakoilla, mutta oli vuoden ensimmäinen päivä, ja poliisiaseman miehistö sellaisessa kunnossa, että pääsin ilman tuloleimaa maahan.

Moskovassa Naskali vaihto Siperian-junaan, joka oli tuttu vuoden 2005 matkalta Vladivostokiin. Ensimmäisen pidemmän matkansa Naskali teki Intiaan täytettyään 50 vuotta. Naskali matkustaa yksin, jolloin matkaseuraa saa samoihin majapaikkoihin ja junavaunuihin osuvista kanssamatkustajista. Milloin juttukaverina olivat nuoret suomalaiset sähköinsinööriopiskelijat tai mongolialaissyntyinen kiinalaisyrittäjä, joka kertoi yrittäneensä pakolaiseksi Suomeen, siinä kuitenkaan onnistumatta.

– Matkatovereiden kanssa keskustelemalla kuulee paljon mielenkiintoisia ja uusia asioita, Naskali tietää, kunhan yhteinen kieli löytyy. Naskalin reitillä englanti ei aina ollut se hyödyllisin.

Siperian junasta Naskali jäi Irkutsk’ssa. Loppiaisen jälkeisenä arkipäivänä Naskalille myönnettiin viisumi Mongoliaan, maahan, joka on kauttaaltaan sähköaidalla aidattu, ja jonne pääsy vaati kahdeksan tunnin rajatoimenpiteet.

– Ulan Bator on maailman kylmin pääkaupunki, jossa suu 800 000 asukasta. Muu maa on varsin harvaan asuttua.
Naskalin reitti vei Mongolian halki Kiinaan ja kohti Pekingiä.

– Kiina menee eteenpäin. Maassa rakennetaan paljon, ja jokaisen nostokurjen nokassa liehui Kiinan lippu. Pekingissä kävin Taivaallisen rauhan aukiolla ja Kiinan muurillakin, kun nyt sinne asti oli tullut tultua.

Naskalin pääsi Kiinan muurilla laskuissaan tuhanteen askelmaan, kunnes rihkamakauppiaat alkoivat häiritä.
Kiinan jälkeen vuorossa oli Vietnam, maa, jonka käymä hirvittävä sota synnytti läpikulkijassaan säälin tunteita.
– Hanoissa pankit eivät vaihtaneet ylijäänyttä Kiinan valuuttaani. Lopulta neuvoivat minut mustaan pörssiin. Vietnamissa apunani olivat länsimaiset kirjaimet ja kameraan löytyneen filmin ansiosta sain napattua kuvan kaupungin Nokia-kadusta.

Neljä viikkoa saarelta toiselle

Syntymäpäivänsä tienoilla tammikuun 20. päivä Naskali saavutti Kambodžan ja seuraavana Thaimaan.
– Kyllä maailmalta löytyy ihmisystävällisyyttä. Yksikin mies oli kuin suoraan raamatusta, ja nimesinkin hänet laupiaaksi samarialaiseksi. Olin flunssainen, ja hän tarjosi minulle lepopaikan ja toi silkkisen peiton ja lähetti vielä poikansa ostamaan yskänlääkettä.

Ennen odottamattoman pitkäksi venynyttä etappiaan Indonesiassa, Naskali ehti nähdä Malesiaa ja muun muassa piipahtaa pääkaupunki Kuala Lumpurissa.

– Indonesiaan saavuttuani olin laskenut saavuttavani Australian helmikuun alkupuolella. Päädyin kuitenkin yhden viikon sijasta viettämään Indonesiassa neljä.

Saariketjun muodostamassa Indonesiassa ylimääräisiä lomaviikkoja sattui yllättäen kohdalle, kun saarten välillä liikennöivä lautta liikkuikin vain kerran viikossa. Bussilla matkustaessa tiet olivat huonoja ja mutkittelevia, ja eteneminen näin hidasta.
– Ja oli ensimmäinen ja viimeinen kerta, kun minä matkustan prätkän takana.

Saavutettuaan viimein Itä-Timorin Naskali joutui nöyrtymään. Australiaan ei päässyt lentämättä, paitsi kesäaikaan laivalla Balilta ja Singaporesta. Tuohon aikaan, kun sikäläinen maailma eli päiväntasaajan eteläpuolella syksyä.
– Järjestin siis Itä-Timorista lennon Darwiniin, Australiaan. Siitä se lenteleminen alkoi, sillä Australian puolella sade oli vienyt rautatiet, eivätkä junat ottaneet matkustajia.

”Slow travelling”

Maaliskuun alussa Naskali päätyi pikkuserkkunsa vieraaksi ja viihtyikin reilun viikon. Paluumatka taittui lentäen. Takaisin Kanteenmaahan matka päättyi 26. päivä maaliskuuta 2010.
– Yritin etsiä aina halvimman mahdollisen majapaikan. Loppujen lopuksi koko reissu maksoi 6300 euroa, mistä enin kului loppumatkasta lentolippuihin.

– Reppureissaajia näkee paljon, usein omanikäisiänikin. Kaikessa on muodissa nyt tämä ”slow”, slow travelling, eli hitaampaa matkustamista.
Seuraavaksi Naskali matkustanee tutustumaan Etelä- ja Väli-Amerikkaan.