Tulvahuippu valtasi pellot viikonvaihteessa
Tulva nosti vettä Punkalaitumenjoen yläjuoksulla pelloille. Tulvajärvi reunusti jään peittämää jokiuomaa mm. Hankurissa. Kuluvan viikon aikana tulvatilanne on helpottunut jäiden sulaessa ja lähtiessä liikkeelle joessa.
Nopeasti sulaneet lumet nostattivat viime viikolla veden pintaa Punkalaitumenjoessa. Alkuviikosta tulvahuippu oli ohitettu ja veden pinta laskenut. Merkittäviä ongelmia tulvista ei aiheutunut tänäkään vuonna.
Punkalaitumenjoen vesi oli korkeimmillaan viime sunnuntain ja maanantain aikaan. Tuolloin vesi oli noussut Talalassa ja Hankurissa joenrantapelloille muodostaen suuren yhtenäisen tulvajärven. Punkalaitumenjoen jääpeite esti veden vapaan virtauksen alajuoksulle. Tiistaina ja keskiviikkona veden pinta oli jo selvästi laskussa, vaikka sitä vielä olikin pelloilla ns. Kuparin järviöllä.
Tulvista ei sinällään aiheutunut merkittävää haittaa. Pentimaassa Oriniemenjoen vesi nousi viikonvaihteessa niin korkealle, että se ylitti Ylisenkulmantien.
Tulvajärvellä kevättä enteili muuttavien lintujen kuhina. Joenrantapajukossa pyrähteli pyrstötiaisten parvi. Joutsenet ja sorsat puolestaan ruokailivat veden valtaamalla pellolla. Myös leivoset olivat löytäneet tiensä alavalle peltolakeudelle.
