Valokuitu on sijoitus kymmeniksi vuosiksi
Etelä-Satakunnan Puhelin Oy:n tietoliikennesuunnittelija Jari Ahonen esittelee yhtiön tietoliikenteen hermokeskusta Punkalaitumella.
Pohjoisseudulle ja Vanttilaan kaavailtava valokuitu on herättänyt ajatuksia sekä puolesta että vastaan. Moni kauhistelee valokuidun kiinteistökohtaista hintaa. Tietoliikennesuunnittelija Jari Ahonen Etelä-Satakunnan Puhelin Oy:stä muistuttaa kuitenkin, että valokuitu on 30-50 vuoden mittainen sijoitus.
Punkalaitumen kuituhankkeessa on kyse valtion moottoroimasta laajakaistahankkeesta, jolla kaupallisen verkon ulkopuolisille alueille saataisiin riittävän suuri nopeuksinen verkko. Punkalaitumella hankkeeseen kuuluvat Vanttila ja Pohjoisseutu.
Hankkeen kustannukset tulisivat olemaan noin 500.000 euroa. Kustannus jakautuisi kolmeen osaan kunnan, valtion ja Etelä-Satakunnan Puhelin Oy:n välillä.
– Valokuituliittymän ottajalle verkkoliittymä maksaa 1.967 euroa. Tämä summa on asennusmaksu. Sen lisäksi kuitulinja vetäminen runkolinjalta kiinteistölle maksaa 4-8 euroa metri, kertoo Jari Ahonen ESP:sta.
Valokuidun hintaa saattaa moni kauhistella mutta Jari Ahonen muistuttaa kuidun olevan sijoitus pitkälle tulevaisuuteen. – Valokuidun toiminta-aika on 30–50 vuotta. Ensimmäiset kuidut on vedetty vuonna 1987 ja ne toimivat yhä.
Kuituhanketta on epäilty, koska moni uskoo korvaavien tiedonsiirtoratkaisuiden kehittyvän kovaa vauhtia. Jari Ahonen ei ole samaa mieltä.
– Korvaavaa tekniikka ei ole, vaikka puheita ja tulevaisuuden näkemyksiä viritellään. Esimerkiksi langaton tekniikka ei koskaan tule maaseudulle, vaikka sitä kehitetäänkin. Langattomien taajuuksien määrä on rajattu, ja ne ovat pääasiassa viranomaiskäytössä, Ahonen tietää.
Keskustassa kuitu jo nyt
Sivukulmien kuituverkkohanke on tällä hetkellä Jari Ahosen mukaan ”jäissä”. – Odotamme valtiovallan toimivan moottorina. Valmiudet ovat tehdä nopeastikin, jos tarve vaatii. Puhelinyhtiö voi tehdä verkon, vaikka asiakkaita ei olisikaan.
Tällä hetkellä ESP:n kuituverkko tavoittaa jo Punkalaitumen keskustan. – Oma kuitumme tulee keskustan puhelinmastolle. Lisäksi olemme vuokranneet Soneralta kuidun kunnantalolle asti, kertoo Ahonen.
Tätä keskustan halki menevää kuitua voisivat hänen mukaansa hyödyntää muutkin kuin kunnalliset toimijat. – Valmiudet on tarjota kuitupalveluita myös muille keskustassa niitä tarvitseville.
