Valtuustoon puheenjohtajisto toisella yrittämällä

Punkalaitumen kunnanvaltuuston puheenjohtajiistoon kuuluvat seuraavan kahden vuoden ajan I varapuheenjohtajana Outi Uusi-Kouvo (kes), puheenjohtajana Marja Vakkala (sd) ja II varapuheenjohtaja Martti Mölsä (ps).

Marja Vakkala (sd) johtaa Punkalaitumen kunnanvaltuustoa seuraavat kaksi vuotta. Valtuusto valitsi toisessa käsittelyssä puheenjohtajiston yksimielisellä päätöksellä viime torstaina ensimmäisen valintayrityksen kaaduttua tammikuussa menettelytapavirheeseen.

Puheenjohtajiston vaali sujui syvän yksimielisyyden vallitessa. Antti Reunanen (sd) esitti puheenjohtajaksi Marja Vakkalaa, Sami Ali-Rantala (kes) ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Outi Uusi-Kouvoa (kes) ja Ari Prihti (ps) toiseksi varapuheenjohtajaksi Martti Mölsää (ps). Ennen nuijan kopautusta valtuuston ikäpresidentti Matti Roukka (kok) ”siunasi” esityksen käyttämällä kannatuspuheenvuoron. Näin tammikuinen ikävä episodi saatiin pois päiväjärjestyksestä.


Timo Karusen (kes) siirryttyä kunnanhallituksen varapuheenjohtajaksi valittiin hänen tilalleen tarkastuslautakuntaan varapuheenjohtajaksi Juha Kouvo (kes).


Mölsältä esitys vanhushuollosta


Martti Mölsä jätti kokouksessa epäviralliseksi ja epäpoliittiseksi nimeämänsä aloitteen perusturvajohtaja Anne Hokkaselle koskien vanhushuollon tilanpuutetta.


– Näkisin, että valtuuston 15.6. kokoukseen mennessä perusturvatoimi selvittäisi virkatyönä eri vaihtoehtoja vanhustenhuollon hoitopaikkojen määrän lisäämiselle, evästi Mölsä.


Vaihtoehdoiksi hän luetteli vanhainkodin laajentamisen 15 paikalla tai Punkalaitumen Vanhustenkotiyhdistyksen tilojen hyödyntämisen yhteistyössä yhdistyksen kanssa tai jopa niiden vapaaehtoisella haltuunotolla kunnalle tuetun palveluasumisen lisäämiseksi.


Sote-uudistus puhutti


Lyhyen kokouksen jälkeen valtuusto piti seminaarin sosiaali- ja terveydenhuollossa meneillään olevasta uudistuksessa, jossa Sastamala, Punkalaidun, Kiikoinen, Lavia ja Ikaalinen suunnittelevat lain edellyttämän yhteistoiminta-alueen perustamista vuoden 2012 alusta.


Hankkeen etenemistä selvittänyt kunnanjohtaja Antero Alenius vakuutti, että kunnalle jää jatkossakin mahdollisuus vaikuttaa palveluihin, jotka se ostaa. – Mitään avointa valtakirjaa ei Sastamalalle olla vastuukuntamallissa antamassa.


Punkalaitumella sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat tällä hetkellä 12,7 miljoonan euron luokkaa. Mikäli sosiaalitoimi siirretään lain edellyttämällä tavalla yhteistoiminta-alueella tuotettavaksi, tarkoittaa se sitä, että tästä summasta noin 11 miljoonaa kuluu yhteispalvelulla tuotettavien palveluiden hankkimiseen.


Alenius kehotti valtuutettuja pohtimaan, mikä ajankohta sosiaalitoimen siirtämiselle yhteistoiminta-alueelle olisi luontevinta. Itse hän oli vuoden 2013 kannalla. Samaa mieltä oli Antti Reunanen.


Matti Roukka esitti epäileviä näkökantoja sote-uudistukseen. Erityisesti hän oli huolissaan vanhushuollosta ja siitä, että päätösvalta siirtyy pois kunnasta. Kunnanjohtaja Alenius vakuutti, että palveluiden hallinta onnistuu yhteislautakunnan ja tarkasti laaditun palvelusopimuksen puitteissa.


Timo Karunen valoi uskoa epäilijöihin toteamalla, että hankkeen ohjausryhmässä on Punkalaitumelta pätevät edustajat. – Ohjausryhmässä on Vakkala, Poutala, Uusi-Kouvo, ja kunnanjohtaja on myös aktiivisesti pitänyt meidän puoliamme. Vakavasti otettava porukka tämä on.


Outi Uusi-Kouvo huomioi, että palveluiden tuottamiseen uudessa hallintomallissa vaikuttaa erityisesti se, että Sastamala saa palkattua riittävästi pätevää ja ammattitaitoista henkilöstöä. Sirkka Madekivi puolestaan epäili, että vaikka pyrkimyksenä onkin alueellinen tasa-arvo palveluissa, ei tähän tulla millään pääsemään.


– Tulkaa voittajina kotiin, evästi Matti Roukka neuvottelijoita.

Toteutus: JPmedia