Feetun valtakunnassa
Joskus takavuosina joku ”morkkasi” Punkalaitumen Sanomia siitä, että lehdessä kirjoitettiin liian paljon talonpoikaismuseo Yli-Kirrasta. Tänään lehden tekijöiden kannattaisi ehkä paremminkin miettiä sitä, kirjoitetaanko museaalisesti valtakunnallisesti merkittävästä kohteesta ja punkalaitumelaisen yhteisöllisyyden ilmentymästä liian vähän.
Yhtä kaikki, jokainen paikkakuntalainen ja tämänkin lehden lukija varmasti tietää, että ensi viikonvaihteessa Yli-Kirralle virtaa jälleen kansaa tutustumaan vanhan ajan elämänmenoon. Yli-Kirran mäki henkii kiireisenä näyttelyviikonloppunakin ajatonta rauhallisuutta. Tai ellei suorastaan sitä, tehtiinhän ennenkin töitä hartiavoimin, niin ainakin jotain sellaista sielukasta puhtautta ja yksinkertaisuutta, josta moni tänä päivänä haaveilee ja joka monelle nykyihmiselle jää tyystin tuntemattomaksi olotilaksi.
Yli-Kirran talonpoikaismuseon, Koiramäentalon, ovat synnyttäneet punkalaitumelaiset itse. Joukosta voidaan nostaa tietysti esille useita nimiä, joiden panos on ollut merkittävä erityisyyteen asti talonpoikaismuseon kehitysvaiheissa, mutta kaiken kaikkiaan tuhannet kädet ovat tehneet vapaaehtoistyötä Yli-Kirran hyväksi. Lukemattomat ihmiset ovat luoneet perustan museon kokoelmille lahjoittamalla erilaisia esineitä aina rakennuksia myöden.
Museosta huolehtiminen on siirtynyt Punkalaitumella sukupolvelta toiselle velvoittavana perinteenä. Aina on tekijöitä ja näkijöitä löytynyt niin, että kehitys on saanut jatkua. Tämän velvoituksen merkitystä ei voi turhaan korostaa, sillä uusia tekijöitä ja näkijöitä tarvitaan museonmäellä koko ajan. Tehtävää riittää yllin kyllin niillekin, joiden tiedot eivät riitä puukaasu-Fordsonin käynnistämiseen, sillä Yli-Kirra on paljon muutakin.
Punkalaitumelainen yhteisöllisyys, joka ilmenee juuri Yli-Kirralla mutta myös monissa muissa pitäjän vapaaehtoistoiminnoissa, nousee esiin pitäjästä kuvattavassa televisiosarjassa. Sen kuvaukset alkavat Yli-Kirralla viikonvaihteessa. Sekin on kunnianosoitus sukupolvien työlle oman menneisyytemme tallentamisesta.
