Hokkasella riittää selvitettävää
Perusturvajohtaja Anne Hokkasella on melkoinen tehtävä selvittäessään Martti Mölsän aloitteen pohjalta vanhushuollon paikkamäärän lisäämismahdollisuuksia. Vanhushuollon asiantuntijuuden lisäksi kaivataan taloudellista näkemystä sekä ennen kaikkea ennustajan lahjoja.
Miten pitäisi suhtautua perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaanakin olevan Martti Mölsän kunnanvaltuustossa tekemään esitykseen vanhushuollon tilaongelmien selvittämisestä? Onko kyseessä vaalitemppu, johon häntä jo viime viikolla paikallislehden yleisönosastolla kehotettiin, vai aito avaus vanhushuollon tiedossa olevan ongelman ratkaisemiseksi? Vai ehkä molempia?
Edellä olevia kysymyksiä pohtiessa on tunnustettava, että Mölsän esille nostama asia sinällään on enemmän kuin monimutkainen. Se vaatisi paitsi vanhustyön ammattilaisen, myös ekonomin taitoja, ja ennen kaikkea pitäisi olla kyky ennustaa tulevaisuutta. Ennustaa ja nähdä se, mitä Punkalaidun ja punkalaitumelaiset ikäihmiset tarvitsevat 10-20 vuoden kuluttua. Mihin kannattaa panostaa ja mikä jättää vähemmälle huomiolle? Me ikäännymme mutta samalla myös määrällisesti vähenemme vuodesta toiseen.
Sosiaali- ja terveydenhuollon kenttä on viimeiset vuodet ollut jatkuvassa muutoksessa. Muutoksesta näyttäisikin tulleen ainoa varma asia sektorilla yhteiskunnan hakiessa keinoja alati kasvavien kustannusten ja hoitovaateen ristipaineessa.
Punkalaitumella sote-menot ovat lähes 13 miljoonaa euroa vuodessa. Tästä perusterveyden- ja vanhustenhuollon osuus on noin 5,3 miljoonaa. Sote-kulut vievät 63% kaikista kunnan menoista. Tämä potti on se, joka oleellisesti vaikuttaa kunnan talouteen ja myös siihen, millaiset itsenäisyyden edellytykset Punkalaitumella on.
Ilman muuta kunta pystyisi rakentamaan lisää petipaikkoja vanhushuoltoon. Se tarkoittaisi lainanottoa, jonka kunnan lainakanta kyllä kestäisi. Pidempikestoinen vaikutus olisikin sitten menoerällä, joka syntyy hoivapalveluiden ostamisesta. Pelkkä sänky ei riitä, tarvitaan myös ympärivuorokautinen hoito ja hoiva oheispalveluineen.
Toisaalta voi ehkä huomioida senkin, että koko nykyisen Saspen alueella petipaikoista on pulaa. Tyhjiä huoneita tuskin jouduttaisiin katselemaan, vaan tulijoita olisi myös muualta yhteistoiminta-alueelta, mikäli paikkoja vapaaksi jäisi.
Yhtä kaikki vanhushuollon tilaratkaisun selvittäjänä toimivalla Anne Hokkasella on paljon pohdittavaa, ja paljon työtä. Neuvojiakin varmasti löytyy.
Punkalaitumella on kaikki sote-palvelut totuttu saamaan kuntalähtöisesti. Yrittäjien puheenjohtajana Martti Mölsä unohti esityksestään yhden kohdan: Selvittää tulisi myös se, voitaisiinko vanhushuollon tehostettua palveluasumista lisätä yksityisen hoivayrittäjyyden kautta?
Timo Harjakaista siteeraten: Kuka vastaa?!
