Ilmiö itsenäisestä Suomesta

Punkalaitumella vanhushuollon rakenteet ovat kunnossa. Tätä sinänsä aivan oikeaa totuutta korostetaan mielellään esiteltäessä paikallisia kunnallisia palveluita. Yksiköt ovat tiiviissä kokonaisuudessa Palvelukeskus Pakarin ympärillä ja kuntouttava hoito-ote tuottaa tulosta parantaen laitoshoitoa vaativien vanhusten ja sairaiden elämänlaatua. Hoidon laatuun ovat sekä hoidokit itse että omaiset tyytyväisiä.

Tämän totuuden rinnalla elää ja vaikuttaa myös kaksi muuta totuutta. Ensimmäinen niistä on se, että osalle punkalaitumelaisista aiheuttaa suuria vaikeuksia Saspen vuodeosastopaikat Laviassa ja Mouhijärvellä. Jokainen voi kuvitella, kuinka hankalaa on lähteä katsomaan lähes päivittäin sairasta omaista pitkien matkojen taakse. Etenkin vanhemmille sairaiden omaisille tämä matka on suorastaan ylitse pääsemätön.

Toinen tosiasia on se, että Punkalaitumella alkaa olla huutava pula vanhusten hoitopaikoista laitoksissa ja palveluasunnoissa. Jonot ovat pitkiä ja asiakaskierto hidasta.

Saspen vuodeosastopaikkojen ongelman pitäisi poistua alkuvuodesta 2012, jolloin hoito on keskittymässä Vammalaan. Tämä tieto ei lohduta tämän hetken ”väliinputoajia” mutta antaa toivoa paremmasta tulevaisuudessa.

Vanhainkodin laitospaikkojen vähyydestä on sen sijaan tulossa Punkalaitumelle krooninen ongelma. Mitä tehdään suurten ikäluokkien tullessa siihen ikään, että jokainen ei enää kotona pärjää? Riittääkö 40 petipaikkaa 10-20 vuoden kuluttua, kun ne eivät tahdo riittää tälläkään hetkellä?

Itsenäisyyspäivän kynnyksellä voi todeta suomalaisen hyvinvointimallin elävän haasteellisia aikoja. Näinä aikoina jyrkän kontrastin muodostavat kansanedustajien torkkupeitot ja vanhus, joka ei pääse edes vanhainkodin sinisten lakanoiden väliin, vaikka inhimillisyyden nimissä sinne kuuluisi.

Mutta kuten laulussa sanotaan: ”Kaikkihan me samassa veneessä ollaan, mutta järjestys on toki saatu tähänkin jollaan...”