Ilmiöitä

Perinteinen suomalainen poliittinen kulttuuri oikeisto-vasemmisto -akseleineen on murtunut viime vuosina rytisten. On siirrytty ilmiöiden aikaan äänestäjäkunnan ylittäessä sujuvasti puoluerajoja sen mukaan, mikä tai kuka kulloinkin ilmiöksi sattuu. Ilmiöitä ovat olleet Elisabeth Rehn, Martti Ahtisaari, Tarja Halonen, Timo Soini ja perussuomalaiset sekä Sauli Niinistö. Presidentinvaalin ensimmäinen kierros nosti ilmiöksi Pekka Haaviston.

Suomalaista yhteiskuntaa on usein syytetty punaniskaiseksi ja suvaitsemattomaksi. Haaviston nousu Sauli Niinistön haastajaksi antaa palttua tälle väitteelle. Miellyttävä esiintyminen, hyvin suunniteltu kampanja ja arvoliberalismi ovat puhutelleet
monia suomalaisia. Kiistämättä tai vähättelemättä Haaviston ansioita, ja vaikka näin on kielletty sanomasta, tuntuu se ”vastajytkyltä” kevään eduskuntavaalin tulokselle.

Sauli Niinistöllä on edelleen tukeva etumatka presidenttikisassa mutta viime viikkojen perusteella voi sanoa hänen saaneen hankalimman mahdollisen vastustajan toiselle kierrokselle. Paavo Väyrystä maaseutu ei olisi presidentiksi saanut äänestettyä
millään, kaupungeissa Haavisto ja Niinistö kilpailevat luultavasti tasavertaisina. Voikin käydä niin, että vaalin ratkaisijoiksi
nousemme me, maaseudun ja syrjäkulmien asukkaat. Ratkaisijoiksi voivat nousta myös ne, jotka jättävät äänioikeutensa
käyttämättä toisella kierroksella ensimmäisen kierroksen pettymyksen jälkeen.

Asialinjalla tunnetusti pysyvää kaksikkoa kannattaa tulevien päivien aikana kuunnella, molemmilla on varmasti painavaa
sanottavaa. Kuunnella, koska presidentinvaalissa ei ole kyse Idols-kilpailusta tai esiintymisestä Uutisvuodossa, vaan demokraattisesta keinosta valita maallemme ulkopolitiikan suunnannäyttäjä muuallekin kuin EU:n suuntaan sekä arvojohtaja,
jonka tehtävä on edustaa jokaista meistä Hangosta Utsjoelle ja Eirasta Vihalaitaan.