Kierrättämään

Kierrättäminen on ekologista ja siihen on Punkalaitumellakin hyvät mahdollisuudet. Jätehuollosta ja kierrättämisestä tiedottaminen on kuitenkin netin varassa ja se ei kaikkia kuntalaisia saavuta.

Nykyaikainen tapa kuluttaa tuottaa runsaasti kierrätykseen kelpaavia materiaaleja. Yksittäisen kuluttajan harteille jää päätös siitä, heittääkö pantittoman lasipurkin tai metallisen säilykepurkin roskiin, vai kerääkö niitä vuoden varrella talteen ja kiikuttaa paikalliseen kierrätyspisteeseen. Totta kai on myönnettävä, että ensimmäinen vaihtoehto on kuluttajan kannalta helpompi mutta jälkimmäinen myönteisempi ja vastuullisempi. Kyse on paljolti viitseliäisyydestä.


Kierrätyksen puolesta puhuu se tosiseikka, että me suomalaisetkin tuotamme paljon jätettä. Enää sitä ei voi käydä katsomassa Isosuon syrjässä kunnan kaatopaikalla, jossa asia oli helppo omin silmin ja nenin todeta. Jätehuolto on ”ulkoistettu” ja jätteemme kuljetetaan Forssaan. Mitä enemmän kierrätyskelpoista materiaalia saadaan kiertoon, sitä pienempi on jätevuori Forssassa, ja sitä myöten jätehuollon kustannukset, jotka loppukädessä lankeavat meidän kuluttajien maksettaviksi.


Yksi jätehuollon ja kierrätyksen paikallisista ongelmista liittyy tiedotukseen. Suurin osa informaatiosta on siirtynyt nettiin. Siellä tieto ei ole kaikkien kuntalaisten ulottuvilla. Onneksi on kunnantalo, josta asiaa voi tiedustella. Helppo on kuitenkin kuvitella, että keskivertokuluttaja ei sinne soita kierrätyksestä kysyäkseen, vaikka ehkä kannattaisikin.


Yhtäaikainen ”infoähky” netissä ja informaation puute sen ulkopuolella ovat osittain seurausta siitä tosiasiasta, että jätehuollosta on tullut suurten toimijoiden bisnestä. Jäteyhtiöt toimivat laajalla maantieteellisellä alueella, jolloin tiedottaminenkin on hankalaa, muuten kuin netin välityksellä.


Ruohonjuuritasolta katseltuna kierrätysintoa varmasti parantaa se, että kierrätyspisteitä on tarjolla riittävästi, ja että ne ovat ihmisten tiedossa. Punkalaitumella tällaisia pisteitä on melko kattavasti mutta kuntalaisista ainakin osa on niiden sijainnista epätietoisia. Toivottavasti tässä lehdessä luettavissa olevat vinkit lisäävät tietoa.


Käytännön kokemus on osoittanut, ettemme me punkalaitumelaiset aivan surkeita kierrättäjiä ole. Paperin me ainakin saamme liikkeelle. Siitä kertovat yksittäisen kierrättäjän kannalta harmillisen usein täpötäysinä pullistelevat keräyslaatikot.

Toteutus: JPmedia