Kotoutumisella suuri merkitys
Maahanmuuttajien kotoutumiseksi tehdään Punkalaitumella tunnustusta saanutta työtä. Suurissa kaupungeissa tilanen on toinen ja se ei ole välttämättä hyvä asia tulevaisuuden kannalta.
Punkalaidun on saanut runsaasti julkista huomiota monikulttuurisuutta edistävänä kuntana. Pirkanmaan TE-keskus myönsi kunnalle taannoin tunnustuksen ja monet eri mediat ovat nostaneet paikkakunnan esimerkiksi onnistuneesta työstä maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden kotouttamiseksi. Viimeisin ”sulka hattuun” on, että voimme sanoa olevamme ainoa kunta Suomessa, jolla on tarjota vieraskieliselle tulijalle selkokielinen palveluopas.
Jos kohta maahanmuuttajien parissa tehtävästä työstä löytyy meilläkin ongelmakohtia ja puutteita, on helppo väittää ns. Punkalaitumen mallin tuottavan myönteisiä tuloksia. Niillä on suuri merkitys maahanmuuttajien vastaisessa selviämisessä ja menestymisessä yhteiskunnassamme.
Punkalaidun on kuitenkin valitettavasti kovin pieni toimija maahanmuuttajien parissa. Kuntapaikan tai oleskeluluvan saamisen jälkeen valtaosa suuntaa suuriin kaupunkeihin muodostaen siellä omia yhteisöjään. Näissä yhteisössä meiltä mukaan lähteneet tiedot ja taidot unohtuvat nopeasti. Pelkästään hankitun kielitaidon on todettu lapsilla katoavan jopa muutamassa viikossa.
Kyseisellä ilmiöllä on pahimmassa tapauksessa kauaskantoiset ja ikävät seuraukset. Maahanmuuttajien syrjäytyminen yhteiskunnan normaalista elämänmenosta synnyttää tyytymättömyyttä ja on hedelmällinen kasvupohja kaikelle ääriajattelulle. Ruotsissa ilmiöstä saatiin esimakua viikonvaihteen pommi-iskuissa.
Mitä sitten olisi tehtävissä? Yhteiskunnan kannalta kyse on tahdon lisäksi taloudellisista resursseista, joista on pulaa jatkuvasti. Lisäksi suurissa yksiköissä pieni yksilö jää helposti huomiotta ja jalkoihin ilman, että kukaan kysyy, miten menee.
Punkalaitumella kannattaa silti edelleen jatkaa valitulla linjalla. Hyvistä asioista ja kokemuksista aina jotkin jäävät elämään taustalla vaikuttaen. Niissä on kasvupohjaa myös todelliselle ja oikeasuuntaiselle kotoutumiselle.
