Lapsen mielin avoimin

Suomi hiljentyy huomenna viettämään joulua, Vapahtajan syntymäjuhlaa. Tällä kertaa saamme tehdä sen todella talvisissa maisemissa. Tätä kirjoittaessa lumihiutaleet leijailevat keveinä pakastuvassa illassa keskipitäjän jouluvalojen editse; pimeältä taivaalta kohti valoa. Tunnelma on kuin suoraan talvisesta joulusadusta.

Taakse jäänyt vuosi on ollut Punkalaitumella ilman muuta monin tavoin lähes poikkeuksellisen myönteinen. Paljon hyvää on tapahtunut ja tekeillä. Ensi vuoteen ei tarvitse suunnata motolla ”Vastoinkäymisestä toiseen”.

Allekirjoittaneen ajatukset pysäytti tässä taannoin, kun kuulin paikallisen eläkeläisjärjestön juhlassa Anna-Liisa Pitkäsen pitämän joulupakinan. Hän muisteli siinä lapsuutensa jouluja vuosikymmeniä sitten.

Emme me aikuiset taida muistaa juuri viime tai edellisjoulua mutta lapsuutemme jouluista meille on jäänyt muistikuvia. Tämä on syytä pitää mielessä ryhtyessämme viettämään joulua kukin perheissämme. Me teemme lapsille joulun, juhlan, jonka he muistavat vielä vuosikymmenten jälkeen. Läheisyys, läsnäolo, rakkaus ja aito tunnelma jäävät elämään muistoissa.

Lasten jouluun kuuluvat tietysti keskeisinä myös lahjat. Siinä ei ole mitään pahaa tai sellaista, joka sotisi joulun kristillistä sanomaa vastaan, kunhan kohtuudessa pysytään.

Eikä se joulun kristillinenkään sanoma lapsilta välttämättä hukassa ole. Itse ajelin taannoin autolla neljän lapsen kanssa, kun ryhdyimme, heidän aloitteestaan, laulamaan tuttua jouluvirttä ”Enkeli taivaan”. Kolmannen säkeistön jälkeen takapenkiltä kuului: ”Viimeistä ei lauleta. Me ei voida nousta seisomaan.”

Rauhallista Joulua ja Onnea Vuodelle 2011!

Juha Aro

päätoimittaja