Melkoinen loppurutistus
Punkalaitumella kunnassa tehdään loppuvuoden aikana useita merkittäviä ja kauaskantoisia päätöksiä. Päättäjienkin pitää tässä loppurutistuksessa olla hereillä.
Kunnan jäykkää ja hidasta päätöksentekoa on ollut Punkalaitumellakin tapana moittia tavan takaa. Kritiikkiä on saanut myös asioiden valmistelun hitaus erityisesti liittyen kaavoitukseen.
Tällä kertaa mahdolliset vanhat tekemättäjättämiset on syytä ainakin hetkeksi unohtaa ja antaa kerrankin kiitosta kunnan virkamiehille. Ns. keskusviheriön kaava-asia on edennyt alkuun päästyään ripeästi eikä neuvottelukoneistokaan ostajaehdokkaiden suuntaan ole ollut ruosteessa.
Punkalaitumella on jo muutamia vuosia eletty elinkeinoelämän kehittämisessä suvantovaihetta. Nyt rattaat on saatu jälleen pyörimään. Yksi hyvä asia poikii usein seurakseen muitakin. Toivottavasti niin käy tälläkin kertaa. Toisaalta ripeällä toiminnalla on myönteinen vaikutus myös paikkakunnan ilmapiiriin. Tekemisen meininki on parempi kuin nurkissa nuhjailu.
Kunnassa otetaan muutenkin loppuvuodesta melkoinen rutistus. Vielä tämän vuoden aikana tulisi päättää, lähdetäänkö mukaan Sastamalan perusturvakuntayhtymän hallintomallin muuttamiseen. Osakaskuntien luottamus- ja virkajohdon mielipide viikko sitten oli ainakin yksimielinen; Saspe ei tule kuntayhtymänä jatkamaan. Kuntalaisia ja työntekijöitä rauhoiteltiin alleviivaamalla sitä, että kyseessä on ainoastaan hallintomallin muutos ei palveluihin tai työpaikkoihin kajoaminen.
Jotta päätöksenteon pohjaksi saataisiin Punkalaitumellakin riittävästi tietoa, pitää kuntapäättäjien aktivoitua. Valtuutettujen osallistuminen Saspen seminaareihin on ollut tähän asti äärimmäisen vähäistä. Meneillään olevasta hallintomallin muutoksesta tullaan tietoa jakamaan ja silloin on ehdottomasti oltava paikalla. Muuten päätöksiä joulukuussa tehdään mutu-tuntumalta. Se taas ei palvele kuntalaisten etua.
