Naisvaltaan
Punkalaitumen kunnallishallinnossa alkaa uusi aikakausi ensimmäisen naispuolisen kunnanjohtajan astuessa virkaansa maanantaina.
Punkalaitumella alkaa maanantaina kunnallishallinnon osalta uusi aika. Koska sana ”akkavalta” on arvoväritykseltään negatiivinen, voidaan sanoa kunnanjohtaja Heidi Rämön myötä paikkakunnalla siirryttävän ”naiskomentoon”.
Heidi Rämö on järjestyksessään viides Punkalaitumen kunnanjohtaja. Hänen edeltäjänsä ovat jättäneet pitäjään jälkensä kukin tavallaan ja tyylillään.
Punkalaitumen ensimmäinen kunnanjohtaja Lasse Laasjärvi teki kunnassa pitkän päivätyön ja hänen aikanaan pitäjä kehittyi kovaa vauhtia. Pohjalaisena Lasse oli vahva johtaja, joka esitti mielipiteensä jämäkästi. Kari Karjalainen piipahti kunnassa runsaine ideoineen mutta tuntuma hänestä jäi vähäiseksi.
Kolmas kunnanjohtaja, Esa Sirviö, muistetaan erityisesti siitä, että hänen aikanaan Punkalaidun vaihtoi maakuntaa Satakunnasta Pirkanmaalle. Ote johtajuuteen oli sopivan rento. Antero Aleniuksen aikana kunnan myönteinen julkisuuskuva kasvoi ja mies teki paljon työtä paikkakunnan eteen, vaikka sai kylmää kyytiä Sastamalan perustamistohinoissa.
Nyt on Heidi Rämön näytön paikka. Kehittäjäksi ja visioijaksi itsensä kokevan Heidin vahvuus on laaja verkostoituminen ja perehtyneisyys rahoitukseen. Se on nykymaailmassa tärkeä asia kunnan asioita ajettaessa. Alkuvaikutelma lupaa avoimuutta ja todellista sitoutumista kuntaan ja viranhoitoon.
Visioita ja kehittämistä kunta kaipaakin, sopivina annoksina. Kunnanjohtajan tehtävä on valmistella asioita ja luoda ideoita kunnan kehittämiseksi. Poliittisten päättäjien asiaksi jää niiden merkittävyyden arviointi ja päätöksenteko. Siinä on toimivan kunnallishallinnon juju. Se vaatii yhteistyötä ja mutkattomuutta kaikilta toimijoilta, uskallustakin.
Perusta Punkalaitumella on kunnossa. Heidi Rämön on vuoro tarttua auran kurkeen.
