Ohivuoto vaalien alla

Suomen Kuvalehden julkaisema kuntakartta puhutti viikolla. Punkalaitumella kartan kuntamalliin suhtauduttiin epäillen, samoin kuin koko kuntauudistukseen.

Vesilasiin meinasi nousta pieni myrsky perjantaina Suomen Kuvalehden julkaistessa valtionvarainministeriöstä vuodetun kartan, jonka väitettiin kuvaavan maamme kuntarakennetta suunnitellun kuntauudistuksen jälkeen. Vaikka kartta nopeasti todettiin painoarvoltaan vähäiseksi, synnytti se runsaasti keskustelua.


Punkalaidun naitettiin kartassa Huittisiin ja samalla palautettiin Pirkanmaalta Satakuntaan. Moni epäili kuntamallia satakuntalaisen edunvalvonnan tuotokseksi, toiset ihmettelivät vuodon ajoitusta presidentinvaaliin nähden.


Mikä totuus vuodosta ja karttaharjoituksesta onkin, kertoo kartan olemassaolo ainakin sen, että kuntauudistusta valmistellaan kovaa vauhtia. Sitä valmistellaan osittain kuntien selän takana, vaikka niille on luvattu sanansija ennen varsinaisia päätöksiä. Tämä antaa uudistukselle ikävän maun, koska kuntien perustuslaillinen itsemääräämisoikeus näytetään sivuutettavan olan kohautuksella.


Pääministeri Katainen vakuutti perjantaina kuntauudistuksen toteutuvan. Kaikki eivät ole samaa mieltä. Hallituspuolueidenkin rivit rakoilevat ja kuntapuolen poliitikot puoluekantaan katsomatta ovat asettumassa kohtalaiseen tenään uudistuksen suhteen.


Punkalaitumella uudistukseen suhtaudutaan myös epäillen. Kunnanjohtaja toteaa ykskantaan työn itsenäisen kunnan hyväksi jatkuvan. Pienellä maaseutukunnallamme voi olla lähitulevaisuudessa jopa jonkinsorttinen soihdunkantajan rooli kuntauudistusta kritisoitaessa. Valtakunnalliseen levitykseen ensi kesänä tuleva oma televisiosarja voi tarjota suuruuden ekonomialle toisenlaisen vaihtoehdon, jossa pienikin voi olla kaunista ja ennen kaikkea toimivaa.

Toteutus: JPmedia