Paraneeko vaihtamalla?

Sairaanhoitopiirin mahdollinen vaihto Varsinais-Suomesta Pirkanmaalle herättää keskustelua ja tunteita.

Punkalaitumen Sanomien toimitukseen on viime aikoina otettu useamman kerran yhteyttä kunnassa esillä olleesta sairaanhoitopiirin vaihtosuunnitelmista Varsinais-Suomesta Pirkanmaalle. Kuntalaiset ovat olleet huolissaan tilanteesta, kukin omista lähtökohdistaan.


Kunnanhallitus käsitteli asiaa viime viikolla ja päätyi jättämään sairaanhoitopiirin vaihtamista koskevan selvityksen tekemisen pöydälle. Hallituksen päätöksen voi ymmärtää, mutta sitä voi myös kummeksua. Ymmärtää päätöstä voi siinä mielessä, että ensi vuoden toukokuun alusta voimaan astuva uusi terveydenhuoltolaki tuo asiakkaalle jo ensivaiheessaan suuria vapauksia hoitopaikan valinnassa. Tällöin tuntuu aivan samalta, mihin sairaanhoitopiiriin kunta kuuluu.


Toisaalta voidaan kysyä, mitä pahaa selvittämisellä olisi saatu aikaan? Kunnan perusterveydenhuollon suuntautumisratkaisua Saspeen on kritisoitu sen hätäisyydestä. Sanottiin, ettei asiaa selvitelty kunnolla. Nyt olisi ollut mahdollisuus aloittaa selvityksen tekeminen ajoissa, mutta sitä ei katsottu tarpeelliseksi. Miksi?


Paikallislehdeltäkin on toivottu asiassa suuntaan tai toiseen kantaa ottavaa otetta, mutta olemassa olevilla tiedoilla se on lähes mahdotonta. Mielipide asiasta muodostuu valtaosalla kuntalaisista tunteen perusteella. Näitä tunteen ilmauksia toivotaan ilman muuta yleisönosaston palstoille, mutta lehti ei voi niillä ryhtyä ”lakia lukemaan” kumpaankaan suuntaan.


Kun asiaa tarkemmin pohtii, huolestuneiden kuntalaisten argumentointi asiassa ei suoranaisesti liitykään sairaanhoitopiiriin, vaan perusterveydenhuoltoon. Erityisesti ongelmaksi koetaan vuodeosastopaikkojen hajautuminen Saspessa kauaksi punkalaitumelaisista. Omaisia joudutaan käymään katsomassa Laviassa asti ja se koetaan hankalaksi. Moni epäilee, että Vammalassa olevat vuodeosastopaikat varataan vammalalaisille.


Punkalaitumen väestörakenteella on odotettavissa, että vuodeosastopaikkojen tarve ei suinkaan tule vähenemään. Tässä mielessä kuntalaisten huoli on aiheellinen. Monille vanhusten omaisille liikkuminen on hankalaa, ja mitä pidempi taitettava matka on, sen vaivalloisemmaksi sen tekeminen tulee.


Yllä kirjoitetut näkemykset ovat rivikuntalaisten mielipiteistä poimittuja. Virkamiehillä ja päättäjillä ei asiasta ole julkisesti juuri ollut sanottavaa. Sairaanhoitopiirin vaihdon yhtenä motiivina pidetään juuri perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon palveluiden yhteensovittamista. Tämä integrointiprosessi oli varmasti kustannussyistä järkevää, mutta tavallisten kuntalaisten ääntä kannattaisi myös kuunnella ja kuntalaisten olisi syytä myös mielipiteensä tuoda julki. Päivää ennen päätöksentekoa liikkeelle lähtevä kriitikko on auttamatta myöhässä.

Toteutus: JPmedia