Punkalaidun-lisä vai pyllistys?
Punkalaitumella viritellään keskustelua lasten kotihoidontuen kuntalisän uudelleen käyttöön ottamisesta.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Punkalaitumen yhdistys on nostanut esiin vuosina 2006–2009 käytössä olleen lasten kotihoidontuen kuntalisän ottamisen uudelleen käyttöön. Aikanaan tämä Punkalaidun-lisänäkin tunnettu ylimääräinen etuus keksittiin osin imagosyistä ja osin helpottamaan kunnallisen päivähoidon käyttöpaineita.
Pari vuotta sitten Punkalaidun-lisästä päätettiin luopua kunnan tiukan taloudellisen tilanteen vuoksi. Yhtenä syynä mainittiin myös se, ettei kuntalisällä ollut juurikaan haluttua vaikutusta päivähoidon käytön vähentäjänä.
Jälkikäteen pohdittuna voi todeta, että silloisen kuntalisän vaikutukset jäivät tarkoitettua vähäisemmiksi varmasti siksi, että tuen saamisen ehdot oli rajattu melko tiukoiksi. Se ei myöskään koskenut maatalousyrittäjien lapsiperheitä, mikä sinällään oli melkoisen epätasa-arvoistavaa.
Nyt MLL on lähtenyt liikkeelle korjatun esityksen voimin ja nimiä adressiin kerätään aina kunnanvaltuuston budjettikokoukseen asti.
Yhdistykselle on nostettava hattua siitä, että avauksellaan se toimii juuri sen ryhmän puolesta, jonka asioiden ajajaksi se on aikoinaan perustettu. Punkalaitumella, jossa vanhusvoittoisuus on tunnettu tosiasia, monet yhdistykset toimivat vapaaehtoisesti ikäihmisten hyväksi, lapsiperheet jäävät tässä leikissä helposti vähemmälle huomiolle. Jos kohta monissa juhlapuheissa niiden merkitystä kyllä korostetaan ja muuttoaaltoa turvalliseen pikkukuntaan haikaillaan.
Kuntalisästä puhuttaessa onnettomassa asemassa taitavat olla päättäjät. Nuiva suhtautuminen lapsiperheiden etuuksiin näyttää pyllistykseltä niiden suuntaan, mikä voi näkyä seuraavissa vaaleissa. Toisaalta kunta jakaa hyvää niukista resursseista. Sekin on muistettava.
