Rahahanat tukossa

Pääkirjoituksessa pohditaan valtionvarainministeriön nuivaa suhtautumista Punkalaitumen, Huittisten ja Sastamalan yhteisen vesihuoltohankkeen avustamiseen.

Äärimmäisen kitsaasti näyttävät valtionvarainministeriön virkamiehet suhtautuvan Punkalaitumen, Huittisten ja Sastamalan yhteisen vesihuoltohankkeen rahoitusavustukseen. Vielä viime vuonna hanketta kunnissa sorvattaessa valtionrahoitus tuntui läpihuutojutulta, nyt on toinen ääni kellossa. Onneksi kolme kuntaa eivät ole yksin ministeriön virkamieskuntaa vastassa, vaan kaltoin on kohdeltu kaikkia vastaavanlaisia hankkeita maassa. Terveen vahingonilon lisäksi kyseinen seikka antaa hankkeiden rahoitukselle myös jotain toivoa.


Suomessa on tapana, että valtio linjaa rahoituspolitiikkaansa hallitusohjelmassa. Vesihuoltorakentamisen tukemisesta luopumista ei nykyhallitus ole ohjelmaansa kirjannut. Siksi tuntuu erikoiselta, että valtionvarainministeriö voisi yksipuolisesti ryhtyä harjoittamaan uutta politiikkaa asiassa.


Ymmärrettävää tietysti on, että valtion on nykytilanteessa menojaan hillittävä mutta kohtuuttoman vastuun se sysää tässäkin kohtaa kunnille, mikäli rahoitusapua vesi- ja jätevesihankkeille ei enää anneta. Siinä tapauksessa kuntien olisi toteutettava investoinnit velkarahalla ja maksettava velka pois käyttömaksuista saaduilla tuloilla. Jokainen pystyy päättelemään tämän vaihtoehdon olevan rahoitusmuotona näilläkin seuduilla lähes mahdoton yhtälö.


Nyt, jos koskaan, ollaan siinä tilanteessa, jossa poliitikkojen on alettava lunastaa lupauksiaan. Valtionvarainministeriön kanta pystytään kaatamaan eduskunnassa, jos siihen löytyy tahtoa. Satonen ja kumppanit ovat kovan paikan edessä. Lobbausta tarvittaan myös kunnista maakuntaliittoa myöden.


Henkisesti meillä Punkalaitumellakin on syytä varautua myös tilanteeseen, jossa valtionapua vesiyhteistyölle ei tipu eikä lirise. Mitä sitten tehdään? Kääntyvätkö katseet Haukankosken suuntaan vanhan puhdistamon tontille? Pelkän painovoiman ja Punkalaitumenjoen virtauksen varaan asiaa ei voi jättää.

Toteutus: JPmedia