Ryhtiliikkeen toivossa

Pimeässä syysaamussa jokin tumma vilahtaa suojatien yli kiertoliittymässä keskipitäjällä. Nuori, reipas koululainen siinä pyöräilee kohti opinahjoaan musta takki päällä. Autoilija tunnistaa häivähdyksen lapseksi vasta tämän ylitettyä suojatien ja jatkaessa matkaa jalkakäytävää pitkin. Kypärä on sentään päässä mutta heijastin tai huomioliivi on unohtunut kotiin.

Edellä kuvattu on valitettavaa arkipäivää Punkalaitumella. Muutamana aamuna tehty empiirinen tutkimus paljastaa, että harvalla koulumatkaa tekevällä lapsella on päällään huomioliivi. Heijastimia näkyy sentään jonkin verran mutta turvallisuuden kannalta ylivoimaisesti parhaat, värikkäät ja heijastavat liivit ovat pääsääntöisesti jääneet kotiin. Joka vuosi niitä kouluilla jaetaan ja useaan otteeseen niiden tärkeydestä muistutetaan.

Jossain mättää. Vielä syntymättömälle lapselle otetaan kyllä useamman sadan euron vakuutuksia ja niitä maksetaan täysi-ikäisyyteen asti vuosittain mutta käytännössä yksi edullisimmista henkivakuutuksista jätetään käyttämättä.

Keskuskoulun rehtori Hannu Keinänen sanoo tämän lehden etusivulla, että koulu voi valvoa heijastinten käyttöä mutta opettajat eivät voi aamulla mennä lasten koteihin heitä pukemaan. Näinhän se on. Vanhempien vastuulla on se, että lapset pukevat tai heille puetaan riittävästi heijastimia.

Jalan tai pyörällä liikkuvien on usein vaikea tajuta, että autoista heitä ei oikeasti nähdä, vaikka he näkevät autot. Rahtarit ovat tätä ”pointtia” korostaneet monissa heijastinilloissaan. Sellainen järjestetään myös tänä syksynä ja se on arvokasta liikenneturvallisuuden edistämistyötä. Perinne, jota on syytä jatkaa.

Mutta emme me aikuisetkaan lapsille hyviä roolimalleja ole heijastimen käytön suhteen. Pitäjällä ja sen liepeillä liikkuu hämärään aikaan runsaasti lenkkeilijöitä ja pyöräilijöitä, joilta heijastin on jäänyt kotiin. Mitä isot edellä, sitä pienet perässä, toteutuu siis ikävän mallikkaasti tässäkin.

Olisiko nyt ryhtiliikkeen aika? Sitä sietää pohtia.