Saranavaiheessa

Punkalaitumen keskipitäjällä on pitkästä aikaa meneillään elinkeinoelämää kehittävä kaavoitushanke. Sen ja jatkotoimien ripeä toteuttaminen on ensiarvoisen tärkeää.

Punkalaitumen Vuoden 2010 Yrittäjä palkitttiin viime perjantaina. Tunnustuksen sai pitkään kuntalaisia keskipitäjällä PP-Putiikissa yrittäjänä palvellut Pekka Punki. Valinnalla Punkalaitumen Yrittäjät ry halusi huomioida pitäjän palveluvarustusta ylläpitävät kauppaliikkeet, joita katukuvasta edelleen löytyy kohtuullisen edustava joukko.


Valinta on ajankohtainen siinäkin mielessä, että pitkästä aikaa keskipitäjällä on elinkeinoelämän kehittämisen saralla tapahtumassa jotakin. Yrittäjien puheenjohtaja Martti Mölsä luonnehti meneillään olevaa kehitystä ”saranavaiheeksi” kirjailija Kaari Utriota siteeraten. Historian lehti on kääntymässä ja nyt on jääkiekkotermein käsillä yritystoiminnan momentum.


Keskusviheriön, ns. kunnantalon tontin, kaavoitus etenee kunnassa omaa latuaan. Kuuleman mukaan kunta on myös käynyt neuvotteluja tontista kiinnostuneiden tahojen kanssa siitä, minkälaisilla ajatuksilla nämä ovat tarjouksineen liikkeellä. Vaikka asioista ei vielä ole julkisuuteen asti uutisoitavaa, tuntuu henki olevan, että päätöksiä tullaan tekemään vielä kuluvan vuoden aikana.


Kunnan päättäjiltä odotetaan nyt juohevuutta päätöksenteossa. Hyvin liikkeelle lähtenyttä asiaa ei kannata turhaan pyöritellä päätöksenteon rattaissa, vaan nuijaa on lyötävä pöytään.


Kunnan ja kuntalaisten kannalta keskeistä on, että ratkaisu tehdään kokonaisuutta silmällä pitäen. Tontista kiinnostuneen toimijan tahtotilan on oltava selkeä ja aikataulutettu. Tyhjilleen keskusviheriö ei saa kaavoituksen jälkeen jäädä, vaan ”kruntia” olisi syytä ryhtyä kaivamaan mahdollisimman nopeasti kauppojen selvittyä. Se on kaikkien yhteinen etu.

Toteutus: JPmedia