Kun meno kovenee, kovat pistävät menoksi, sanotaan. Niin taitaa olla käymässä myös euroalueen rahoituskriisissä. Pieni Suomi neuvotteli kriisimaa Kreikan kanssa jonkinlaiset takuut myöntämilleen lainoille mutta sepä ei enää sopinutkaan muille. Ensin ärisivät Viro ja Itävälta, nyt pistettä suomalaisten takuuhaaveille on lyömässä koko euroalueen takurina toimiva Saksa. Suomessa on tiukan mietinnän paikka, sanoo ministeri Stubb.

Suomen tilanne taitaa olla EU:n talouskriisissä samanlainen, kuin mitä se oli 70 vuotta sitten. Isot maat määrittävät historian suuntaviivoja ja pienet sovittelevat ylleen ajopuun tai koskiveneen roolia. Jos et ole meidän kanssamme samaa mieltä, olet meitä vastaan, ja jos toiselle kumarrat, toiselle pyllistät. On valittava, kenen joukoissa seisoo.

Kreikan rahoituksesta syntyneet ongelmat kertovat siitä, että EU-alueen tapainen yhteenliittymä on herkkä instrumentti. Sen toimintaan vaikuttavat monet asiat, eikä pienimpänä jäsenvaltioiden omat poliittiset valtapyrkimykset. Suomella on ollut oma näkemyksensä Kreikan rahoituksesta mutta nyt sitä uhkaillaan hankaluuksilla esim. maataloustukineuvotteluissa, mikäli ”sohlaaminen” jatkuu. Tämän voi tulkita suoranaiseksi kiristykseksi, ja kertoo se ainakin siitä, että EU-alueen jäsenvaltioiden suvereniteetti on vajavainen.

Mitä sitten ajattelee tavallinen suomalainen asioista? Kauhistelee esillä olevien rahasummien suuruutta. Ongelmavaltioissa rahaa on laitettu haisemaan olan takaa. Yhteiselle pussille ilmaannutaan, kun jäädään vilpistä kiinni.

Entäpä jos kriisimaiden tekohengityksen sijaan supistettaisiin euroalue käsittämään vain ns. terveet valtiot. Tämäkin olisi varmasti yksi vaihtoehto mutta se tuskin sopii EU:n nykyisille mahtimaille, koska samalla kyse olisi myös poliittisen vallan menettämisestä.

Sen kriisi osoittaa, että maailmanmahtia EU:sta on turha kuvitella tällä menolla. Ja liittovaltiota me kukaan emme siitä halua. Ainakaan tällä hetkellä.