Tapani osoitti haavoittuvuuden

Tapaninpäivän aamuna Punkalaitumella herättiin todellisuuteen, josta aiemmin on saanut lukea lähinnä lehdistä ja katsella uutislähetyksistä. Nyt samat näkymät avautuivat omien silmien eteen. Puita oli nurissa valtavat määrät, sähköt poikki ja puhelinverkko mykkänä.


Tuhojen laajuus on Tapani-myrskyn jälkeisinä päivinä paljastunut merkittäväksi. Yksistään metsänomistajille koituvat tappiot ovat paikkakunnalla varovaisten arvioiden mukaan puolisen miljoonaa euroa.


Useita päiviä jatkuneet sähkökatkokset aiheuttivat oman vaivansa. Sähköyhtiöiden toimintaa etenkin tiedotuksen kangertelussa kritisoitiin, myös katkoksista saatavat korvaukset puhuttavat pitkään.


Punkalaitumella Sallila Energian asentajat tekivät pitkää päivää ja saivat sähköt pääosin kohtuullisen nopeasti palaamaan tuhojen laajuuden huomioon ottaen. Parannettavaakin varmasti on, sekin yhtiössä on tiedostettu.


Tapani-myrsky osoitti karmealla tavallaan sen, kuinka haavoittuvainen nykyinen yhteiskunta on ja kuinka sähkön varassa elämme.


Toivottavasti viime päivien kokemuksista otetaan jotain opiksi yhteiskunnan kaikilla tasoilla. Kotitalouksissa huoltovarmuuden parantaminen käy melko helposti, kunnan tasolla puhutaan sitten jo isommista investoinneista. Teleoperaattorien ja sähköyhtiöiden kohdalla vieläkin isommista rahasummista.


Toivoa sopii, ettei vastaavaa myräkkää koeta tänä vuonna.

Toteutus: JPmedia