Vaalianalyysia
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys on alkanut. Pirkanmaalla on jaossa runsaasti irtoääniä monen entisen kansanedustajan jättäessä Arkadianmäen. Punkalaitumelaisten kannalta mielenkiintoinen kysymys on, miten käy valvovan rakennusmestarimme Martti Mölsän?
Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkoi eilen. Kansalaisilla on nyt mahdollisuus sanoa mielipiteensä siitä, miten maamme asioita hoidetaan seuraavat neljä vuotta ja siitä, ketkä pääsevät Arkadianmäelle edustamaan meitä.
Meneillään olevien vaalien ilmiö ovat tietysti olleet perussuomalaiset. Puolue on Timo Soinin nasevien sutkautusten ja kansaan menevän kielen voimilla kirineet aivan kolmen perinteisesti suuren puolueen tuntumaan. Puolueelle on tulossa ilman muuta hyytävä vaalivoitto, mutta kuinka iso, se jää nähtäväksi. Mielenkiintoisempi kysymys on se, mitä ”persut” vaalivoitollaan tekevät? Riittävätkö rahkeet todelliseen vastuun kantamiseen hallitustyössä, vai jääkö puolue edelleen oppositioon kasvamaan lisäarvoa ja kartuttamaan edustajiensa kokemusta seuraaviin vaaleihin.
Pirkanmaalla on näissä vaaleissa jaossa paljon ylimääräisiä ääniä. Useampi istuva kansanedustaja ei ole halunnut uusia mandaattiaan ja näistä äänistä kilpailu käy kuumana. Se antaa mahdollisuuden uusille nimille nousta esiin.
Lounais-Pirkanmaalta ehdokkaita on mukavasti. Alueen ainoa istuva kansanedustaja Arto Satonen tulee mitä ilmeisemmin uusimaan valtakirjansa. Ministeripörssissäkin korkealla oleva Satonen tullee olemaan kokoomuksen kovimpia nimiä maakunnassa.
Alueellisesti Satosta haastaa ainakin keskustan Pertti Hakanen, joka lienee Punkalaitumella keskustan ääniharava. Hakanen on nouseva nimi, jonka suoraselkäinen ja selkeä esiintyminen vakuuttaa monia yli puoluerajojen. Demari- ja vasemmistoäänestäjät löytävät ehdokkaansa paikallisestikin luultavimmin akselilta Karhu-Sirnö.
Sitten on vielä meidän Martti, valvova rakennusmestarimme. Pääsekö hän ulosmittaamaan puolueensa kannatuksesta eduskuntaan riittävän potin? Vaalikuviota ajatellen mahdollisuudet ovat luokkaa ”once in a lifetime”. Kotikunnassa mies on tietysti tuttu, mutta miten on maakunnan laita? Se on Mölsän kohtalonkysymys.
