Vanhaa ja arvokasta
Punkalaitumen pitäjän keskustassa on valtakunnallisestikin arvokas rakennettu kulttuuriympäristö. Sen vaalimiseen on viime vuosina herätty entistä tarmokkaammin.
Punkalaitumen kirkonkylän pitäjänmaisema on todettu valtakunnallisestikin merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Kylänraitin varrelta löytyy useita historiallisesti ja arkkitehtonisesti arvokkaita rakennuksia, joiden kokonaisuus synnyttää pitkät perinteet omaavalle maalaiskylän taajamalle sen ominaiset, jäljittelemättömät, piirteet.
Tänään torstaina ja ensi sunnuntaina punkalaitumelaiseen rakennettuun kulttuuriympäristöön on mahdollista paneutua hieman tarkemmin Euroopan rakennusperintöpäivään liittyvissä tapahtumissa. Viime vuonna rakennusperintöpäivänä pääsi loistamaan maan kauneimpien joukkoon äänestetty kunnantalomme, nyt esillä on kokonaisuus, johon kunnantalokin merkittävänä osana kuuluu. Toivottavasti ihmiset ottavat kutsun vastaan järjestettäviin tilaisuuksiin.
Oman ympäristön arvostus on eri vuosikymmeninä elänyt meilläkin kulloinkin vallalla olevien ajatusten mukana. Pitäjän maisemasta on poistettu paljon sellaistakin, jonka olisi suonut säilyvän. Hoito- ja remonttitoimenpiteetkin ovat jääneet monesti tekemättä. Ajalle ominaisia olivat myös 1970-luvun katutyöt, jotka silloin koettiin tarpeellisiksi mutta joiden jäljiltä kirkonkylä menetti paljon vanhasta maisemastaan, jonka mm. valokuvaaja Tuomo Lehtiö on onnistuneesti tallentanut. Paria vuosikymmentä myöhemmin toteutettu katukuvan ”kasvojen kohotus” palautti sentään jotain entisen maiseman piirteitä.
Tämän päivän arvoihin vanhan kulttuuriympäristön ja rakennuskannan vaaliminen kuuluu läpi yhteiskunnan eri tasojen. Asia koetaan tärkeäksi virallisista tahoista aina ruohonjuuritasolle lähtien.
Juuri ruohonjuuritaso; asukkaat ja ihmiset pitäjänraitilla sekä historiallisesti arvokkaita kiinteistöjä omistavat yhdistykset ovat tässä työssä avainasemassa. Ilman heidän työtään ja panostaan ei Punkalaitumella voisi sunnuntaina lähteä ihailemaan valtakunnallisesti merkittävää rakennettua kulttuuriympäristöä.
